Blogi

Ilomäen koulun lopettaminen

Lauantai 8.3.2025 - Juhana Lähdesmäki

lataus.jpeg

Itselleni oli erittäin raskas päätös, kun pitkän puolustustaistelun jälkeen kotikyläni Huissin alakoulu, Ilomäen koulu, Aluehallintoviraston vaatimuksesta kunnanhallituksen päätöksellä siirtyi Elokuussa 2023 väistötiloihin Koskenkorvan koululle.
Koneellisen ilmanvaihdon rakentamisen jälkeen tämänkin koulun sisäilmaan alkoi tulla epäpuhtauksia rakenteiden läpi, joka nyky-ymmärryksellä on ihan selvää, kun rakennus aikanaan on tehty painovoimaiselle ilmanvaihdolle, eikä rakenteiden välissä ole höyrynsulkuja, niin alipaineinen ilmanvaihto väkisinkin imee korvausilmaa helpointa reittiä, epätiiviiden rakenteiden läpi.
Oma näkemykseni oli, että rakennus olisi vielä kunnostettavissa, mutta virkamiesten tilaama kunnostuskartoitus osoitti kustannusarvioksi miljoonaluokan summaa, kuten kaikessa julkisessa rakentamisessa, joten poliittista rohkeutta ei päättäjiltä löytynyt kunnostamisen kannalle.
Vaikka tuon parin vuoden takaisen väistötiloihin siirtymisen jälkeen oli jo selvää, että oppilaat eivät enää Ilomäkeen tule palaamaan, on Maanantaina edessä itselleni raskas kokous, kun Kunnanhallituksessa on päätettävänä virallinen esitys Ilomäen Koulun lakkauttamisesta, pohjaesityksenä, että Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kasvatus- ja opetuslautakunnan esityksen Ilomäen koulun lakkauttamisesta ja esittää sen edelleen hyväksyttäväksi  Kunnanvaltuustolle.
Mikäli esitys hyväksytään, lopullisen päätöksen tekee Kumnanvaltuusto kokouksessaan 28.4.
Ilomäen koulu aloitti vuonna 1900 ja juhli 111-vuotisjuhliaan kesällä 2011.
Yksi yli 120 vuoden aikakausi suomalaista peruskoulun historiaa tulee näin päätökseen.
Pahoitteluni omasta puolestani huissilaisille, että en onnistunut kouluamme pelastamaan, vaikka kaikkeni yritin 😢

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #huissi #ilomaki #ilomäki #ilomäenkoulu #ilomaenkoulu #koulu #kouluverkko #ala-aste #kyläkoulu #kylakoulu #kylä #kyla #ilmajoki #kunta #ilmajoenkunta #kunnanhallitus #kunnanvaltuusto #hallitus #valtuusto #kasvatusjaopetuslautakunta #kol #sisäilma

Toimenpide-esitys Koskenkorvan ja Huissin tonttien myyntihinnasta

Maanantai 17.2.2025 - Juhana Lähdesmäki

Tänään kunnanvaltuuston kokouksessa käsiteltiin muunmuassa Koskenkorvan Havuselanpuiston uusien tonttien myyntihintaa, joka pohjaesityksen mukaan tulisi olemaan 4€/m2. Hannu Akkanen esitti hinnaksi 1€/tontti, ja asiasta äänestettiin, mutta pohjaesitys voitti, joten hinnaksi määriteltiin 4€/m2

Keskustelun aikana tein toimenpide-esityksen, että viranhaltijat valmistelisivat tontinmyyntikampanjan, jossa Koskenkorvan ja Huissin pitkään myymättä olleita tontteja, joilla kunnallistekniikka on jo valmiina, tarjotaan ostettavaksi 1€/tontti.

Monet valtuutetut kannattivat esitystäni ja kehuivat ajatusta hyväksi.
Valtuusto hyväksyi toimenpide-esitykseni yksimielisesti.

Kiitos kannatuksesta kaikille valtuutettu-kollegoille😊

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #koskenkorva #huissi #tontti #tontinmyynti

Ilmajoen kunnan lausunto Ooperin tuulivoima-alueen YVA-selostukseen

Perjantai 7.2.2025 - Juhana Lähdesmäki

Kunnanhallituksen jäsenenä minulla on ollut mahdollisuus osallistua kunnan lausuntojen antamiseen. Tämän kunnanhallituksen Joulukuussa 2024 antaman lausunnon laadimme yhteistyössä kunnanjohtajan kanssa.

______________________________________________________________________

Ilmajoen kunnan lausunto YVA-lausunnosta Ooperi Oy:n suunnittelemasta Ooperin tuulivoimapuistosta Seinäjoen kaupungin Ooperin kylän itäpuoliselle alueelle.

Ympäristövaikutuksien arviointiselostus eli YVA-selostus on nähtävillä 9.10.-5.12.2024 ja siitä on pyydetty kirjallisia mielipiteitä ja lausuntoja toimittamalla ne 5.12.2024 mennessä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle.

YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimivan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä arviointiselostuksesta annetaan kahden kuukauden kuluessa lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä

Hankkeen kuvaus

Ilmatar Ooperi Oy suunnittelee Ooperin tuulivoimapuistoa Seinäjoen kaupungin Ooperin kylän itäpuoliselle alueelle. Hankealue sijaitsee Seinäjoen kaupungin länsiosassa. Se rajautuu Ilmajoen kuntarajaan etelässä ja myös Isonkyrön kunnanraja sijaitsee alueen läheisyydessä. Hankealueen rajalta etäisyys Seinäjoen keskustaan kaakossa on noin 19 km, Isonkyrön keskustaan pohjoisessa noin 15 km ja Ilmajoen keskustaan etelässä noin 11 km. Hankealueelle suunnitellaan enintään 24 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on enintään 10 MW. Suunniteltujen voimaloiden napakorkeus on enintään 225 metriä, roottorin halkaisija enintään 250 metriä ja voimaloiden pyyhkäisykorkeus enintään 350 metriä.

Ilmajoen kunta on antanut lausunnon 2022 tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta ja toistaa tässä yhteydessä hyvin samankaltaisen viestin.

Hankkeen vaikutukset

Kunta on vastustanut alueelleen tai sen välittömään läheisyyteen sijoitettavia tuulivoimaloita 3 km etäisyydellä kuntarajasta. Tuulivoimaloiden asettaminen hanke-alueen eteläosiin turmelee alueen luonto- ja kulttuuriarvoja. Uusien voimaloiden maisemavaikutukset ja vaikutukset asumiseen sekä hankealueen ja kuntarajan läheiseen ekologiseen yhteyteen ja muuhun luonnontilan tulee ottaa huomioon kuntarajan molemmin puolin. Osittain Ilmajoen ja osittain Seinäjoen puolelle kuntarajaa sijoittuva Kylkisalonneva on Ilmajoen ainoa pääosin luonnontilainen suoalue, jonka käytön turvatuotantoon Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 14. elokuuta 2019 antamallaan päätöksellä on kieltänyt. Luonnollisen vesitalouden lisäksi Kylkisalonnevalla tavataan myös useita uhanalaisia suotyyppejä sekä uhanalaisia lintu- ja perhoslajeja. Osa suohon rajautuvista metsistä on luonnonsuojelualueita.

Ilmajoen kunta vastustaa tuulivoimaloiden ja voimalinjojen sijoittamista Kylkisalonnevalle tai sen läheisyyteen. Kyrönjokilaakson ja Orisbergin kulttuurimaiseman sekä Ilmajoen Alajoen lakeusmaiseman valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden maisemakuvan säilyttämiseksi Ooperin tuulivoima-aluetta ei tule toteuttaa lainkaan. Maakuntakaavan tuulivoiman sijoittelun lähtökohtana on valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden ja valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen erityisarvojen turvaaminen. Näihin seikkoihin perustuen tulisi ottaa yhä huomioon vaihtoehto vaikutuksiltaan parhaimpana, jossa hanketta ei toteuteta lainkaan. Mikäli hanke kuitenkin Ilmajoen kunnan vastustuksesta huolimatta toteutetaan, on edellä mainittujen seikkojen vuoksi välttämätöntä, että voimaloiden korkeutta rajoitetaan merkittävästi suunniteltua 225 metriä korkeutta matalammaksi, napakorkeudeksi maksimissaan 100 metriä, sillä Ilmajoen Santavuoren tuulivoimaloiden napakorkeuden ollessa 137 metriä, vertaamalla niihin voidaan hyvin havaita voimaloiden maisemavaikutukset avoimessa maastossa. Korkeat voimalat tuhoaisivat toteutuessaan pysyvästi Kyrönjokilaakson ja Orisbergin kulttuurimaiseman sekä Ilmajoen Alajoen lakeusmaiseman valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden maisemakuvan. Kunta vastustaa alueelleen sijoitettavia uusia voimajohtoreittejä. Erityisesti suunnitellut uudet voimajohtoreitit pirstovat kansallisesti arvokasta ja ainutlaatuista peltomaisemaa, haittaavat peltojen ja metsien luonnontilaa, elinkeinonharjoittamista (maa- ja metsätalous) sekä heikentävät tuulivoimaloista saatavien kansallisten hiilineutraalisuustavoitteiden toteutumista merkittävästi, poistettavan kasvillisuuden sekä uusien johtoalueiden jättämän pysyvän huoltotarpeen johdosta. Kunnan alueella on käytettävä vapaasti seisovia haruksettomia peltopylväitä ja johdot tulee sijoittaa kulkemaan samalla tasolla / korkeudella kuin olemassa olevat johdot. (eritasojohdotus). Ilmajoen kunta toteaa, että uudet johtoreitit, sekä SVE A ja SVE B tuottavat merkittäviä haittavaikutuksia kunnan alueelle sekä valtakunnallisiin tavoitteisiin nähden, joten kunta vastustaa näiden vaihtoehtojen toteuttamista. Tästä syystä kunta edellyttää, että sähkönsiirto sijoitetaan olemassa oleville reiteille ja pohjoisimmalle esitetylle reittivaihtoehdolle SVE C, edellä mainituin tavoin.

Tehdystä YVA-selostuksesta voidaan lukea, että Ilmajoen kunnan, luonnonsuojelujärjestöjen ja Ilmajoen kuntalaisten mielipiteet on jätetty käytännössä huomioimatta Ooperin tuulivoimakaavassa. Lausunnot ja mielipiteet on jätetty huomioimatta ensin Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton toimesta maakuntakaavassa ja sen sallimana Seinäjoen kaupungin toimesta Ooperin tuulivoimakaavassa.

Pieniä muutoksia on tosin tehty Seinäjoen kaupungin toimesta voimalasijoitteluihin, mutta niillä ei ole käytännön merkitystä, koska Lauttajärventien eteläpuolelle on edelleen jäämässä neljä tuulivoimalaa Ilmajoen rajan ja tärkeiden viimeisten luontoalueiden välittömään läheisyyteen.

Ilmajoen kunta vaatii, että kunnan antamat lausunnot huomioidaan ja niitä noudatetaan YVA-selostuksessa ja Ooperin osayleiskaavassa. Ilmajoen kunta huomauttaa, että YVA-selostuksessa on virheellisesti mainittu Oksivuoren merkityn maakuntakaavassa

tuulivoimarakentamiselle soveltuvaksi alueeksi. Uudessa maakuntakaavassa Oksivuoren tuulivoimamerkintä on Ilmajoen kunnan vaatimuksesta poistettu. Tämä tulee huomioida myös Ooperin tuulivoimahankkeen YVA-selostuksessa ja Seinäjoen kaupungin Ooperin osayleiskaavaa laadittaessa.

Ilmajoen kunta edellyttää lisäksi, että mikäli hanke toteutetaan, sille on haettava ympäristölupa.

Voimalan osien kuljetukset

Suuren huolen aiheuttaa tieto, joka ilmenee YVA-selostuksesta on se, että Ilmatar aikoo kuljettaa Ooperin alueen tuulivoimalat osineen 3-tieltä Ilmajoen metsien ja suojellun Visaharjun läpi. Visaharju on luonnonsuojelualueena rauhoitettu Vaasan lääninhallituksen päätöksellä 127A-437 maaliskuun 3. päivänä vuonna 1993. Rauhoituspäätöksessä esitetään ja vahvistetaan rauhoitussäännökset. Jäljennös rauhoituspäätöksestä lausunnon liitteenä.

Tämä tarkoittaisi reitin varrelle mittavia metsänhakkuita ja teiden leventämistä – tätä ei voida hyväksyä. Tuulivoimapuistolle ei ole tehty omaa kuljetusreittiselvitystä. YVA-selostus esittää, että kuljetusreittien viimeinen osuus eli noin 10 km valtatie 3:ta hankealueelle ei ole erikoiskuljetusreittiä. Alustavan tarkastelun perusteella tieosuus vaatisi paikoittain tien ja reitin leventämistä. Huomattava määrä puustoa olisi kaadettava tien reunoilta. Lisäksi tieuran välittömässä läheisyydessä on useampia rakennuksia. Tämän mahdollisen reitin käytön estää suojellun Visaharjun läpi kulkeminen. Rauhoituspäätöksessä sallitaan tien kunnostaminen ja vain nykyiselle paikalleen. Alueella on kielletty mm. teiden ja polkujen rakentaminen ja kaikenlainen toiminta, joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden ja eläimistön säilymiseen.

Visaharju eli Ollinharju eli Lampisharju on kapea harjumuodostuma ja pohjavesialue Ilmajoen ja Seinäjoen (entisen Ylistaron) rajalla. Visaharjulla on kaksi luonnonsuojelualuetta. Kapean Visaharjun päältä on jo pitkään kulkenut tie. Se tunnetaan nykyään Visaharjuntienä, ja se alkaa Huissinkylästä Ilomäen koulun läheltä. Varsinainen Visaharju kulkee kaakkois-luoteissuuntaan, ja se yhtyy Visaharjuntiehen vasta, kun tietä on ensin ajanut noin 1,5 kilometriä koilliseen. Visaharjun pohjavesialueeseen kuuluvia katkonaisia harjupätkiä on myös siitä kaakkoon pellon keskellä. Kun Visaharjun päältä on ajanut noin kilometrin verran, näkyy tien vasemmalla puolella Lampisjärvi eli Ollinjärvi. Soranottoalueita ja pohjavesilammikoita on siellä täällä Visaharjuntien molemmilla puolilla, mutta Lampisjärven jälkeiset 600 metriä ovat luonnonsuojelualuetta ilman sorakuoppia. Seinäjoen puolella tien nimeksi muuttuu Huissintie, ja pian sen jälkeen harju päättyy.

Tuulivoimaloiden osien kuljetus tulee suunnitella ja toteuttaa päästöjen ja haitallisten luontovaikutuksien minimoimiseksi lyhintä reittiä Vaasan satamasta Seinäjoen Ylistaron kautta Seinäjoen Ooperin hankealueen pohjoisosaan.

Ilmajoen kunta edelleen esittää ja vaatii:

- Ilmajoen kunta ei tule hyväksymään tuulivoimaloiden osien kuljetuksia alueellaan Visaharjuntien kautta suojellun Visaharjun-läpi.

- Ilmajoen kunta vastustaa alueelleen tai sen välittömään läheisyyteen sijoitettavia tuulivoimaloita lähempänä kuin 3 km:n etäisyydellä kuntarajasta

- Kunta vastustaa alueelleen sijoitettavia uusia voimajohtoreittejä. Erityisesti suunnitellut uudet voimajohtoreitit pirstovat kansallisesti arvokasta ja ainutlaatuista peltomaisemaa, haittaavat peltojen ja metsien luonnontilaa, elinkeinonharjoittamista (maa- ja metsätalous) sekä heikentävät tuulivoimaloista saatavien kansallisten hiilineutraalisuustavoitteiden toteutumista merkittävästi, poistettavan kasvillisuuden sekä uusien johtoalueiden jättämän pysyvän huoltotarpeen johdosta. Ilmajoen kunta edellyttää, että vaikutusten arvioinnissa on kriittisesti selvitettävä edellä mainittujen kohteiden haittavaikutukset ja keskityttävä siihen, että sähkönsiirto sijoitetaan olemassa oleville reiteille ja pohjoisimmalle esitetylle reittivaihtoehdolle SVE C.

- Ilmajoen kunta edellyttää että Ooperin tuulivoimahankkeelle vaaditaan haettavaksi ympäristölupa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #visaharju #kunnanhallitus #ilmajoki #ilmajoenkunta #ooperi #YVA #ympäristövaikutustenarviointi #tuulivoima #tuulivoimapuisto #voimalinja #voimajohto #Seinäjoki #seinäjoenkaupunki #huissi #huissinkylä #visaharjuntie #kylkisalo #kylkisalonneva

Ilmajoen kunnan lausunto Taaborinvuoren-Miiluhaudanmäen-Jokiperän tuulivoimahankkeeseen

Tiistai 12.9.2023 - Juhana Lähdesmäki

Ilmajoen kunnanhallitus käsitteli eilen kokouksessaan kunnan lausuntoa Laihian kunnan alueelle kaavoitettavaa jättimäistä Taaborinvuoren-Miiluhaudanmäen-Jokiperän tuulivoimahanketta koskien.

Lausunnon valmistelun oli tehnyt Kaavoitusjohtaja Kimmo Sulonen ja siihen olivat kunnanhallituksen jäsenet voineet jo ennen kokousta ehdottaa korjauksia. Itse tein jo valmistelussa muutamia korjausehdotuksia jotka olivatkin mukana pohjaesityksenä esitellyssä lausunnossa. Tein vielä pienen tiukennus esityksen kokouksessa ja se hyväksyttiin yksimielisesti. Olen tyytyväinen siihen, miten hyvää yhteistyö varsinkin näiden lausuntojen osalta viranhaltijoiden ja kunnanhallituksen jäsenten kanssa on viime aikoina ollut.

Tässä hyväksytty lausunto:

Ilmajoen kunta antaa seuraavan lausunnon Taaborinvuoren-Miiluhaudanmäen-Jokiperän  ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan (YVA) sekä osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan tuulivoimapuistosta Laihialla.

Ilmajoen kunta vastustaa alle 3km kuntarajasta sijoitettavia, sekä asutuksen välittömään läheisyyteen sijoitettavia voimaloita ( alle 3 km etäisyydellä asutuksesta ) sekä hankkeeseen liittyvien uusien sähkönsiirtolinjojen toteuttamista alueelleen näiden aiheuttamien merkittävien negatiivisten vaikutusten johdosta.

Kokonaisuudessaan Ilmajoen kunta vastustaa Taaborinvuoren VE 1 vaihtoehtoa, jossa tuulivoimaloita sijoitetaan kuntarajan tuntumaan ja vaatii tämän vaihtoehdon  hylkäämistä. Lisäksi sähkönsiirto tulee kunnan alueella sijoittaa olemassa olevan reitistön yhteyteen ja käyttää siinä joko olemassa olevia pylväitä tai haruksettomia peltopylväitä.

Ilmajoen kunta edellyttää, että hanketoimija sitoutuu ensisijaisesti tarjoamaan kaavoitettavan alueen ulkopuolisista maa-alueista sähköverkkoon liittyen kertakaikkisena kokonaiskorvauksena vähintään 1 euroa /m2 tai maan markkinahinnan milloin se ylittää edellä mainitun arvon. Vaihtoehdon tulee olla ensisijainen suhteessa lunastusmenettelyyn. 

Ilmajoen kunta toteaa myös edellistä lausuntoaan mukaillen, että Ooperin tuulivoimahankkeen yhteydessä esitetyt uudet johtoreitit, sekä SVE A ja SVE B tuottavat merkittäviä haittavaikutuksia kunnan alueelle sekä valtakunnallisiin tavoitteisiin nähden. Ilmajoen kunta vastustaa näiden johtoreittien toteuttamista ja vaatii näiden vaihtoehtojen hylkäämistä.

Suunnitellut uudet sähkönsiirtoreitit pirstovat kansallisesti arvokasta ja ainutlaatuista peltomaisemaa, haittaavat peltojen ja metsien luonnontilaa, elinkeinonharjoittamista (maa- ja metsätalous) sekä heikentävät tuulivoimaloista saatavien kansallisten hiilineutraalisuustavoitteiden toteutumista merkittävästi, mm. poistettavan kasvillisuuden sekä uusien johtoalueiden jättämän pysyvän huoltotarpeen johdosta.

Ilmajoen kunta edellyttää perusteellista arviointia toteutettavien energiantuotantohankkeiden haittavaikutuksista suhteessa kokonaishyötyyn YVA:ssa.

 - Asumisen haittavaikutukset ja minimietäisyys tuulivoimasta (3 km),

- Maisemalliset haittavaikutukset tuulivoimaloista,

- Sähkönsiirron uusien reittien haittavaikutukset ja kokonaiskoordinaation puute,

- Haittavaikutukset kotimaiseen maa- ja metsätalouteen, ruuantuotantoon sekä asutukseen,

- Haruksettomien peltopylväiden sijoittaminen haruksellisten sijaan,

- Suuret ja pysyväksi jäävät ja luonnonvarojen vaativat ylläpitokustannukset uusista sähkönsiirtoreiteistä,

- Luonnon monimuotoisuuden kärsiminen, mm. katkeavien viheryhteyksien kohdalla,

- Metsähiillinielujen menetykset.

Ilmajoen kunta edellyttää myös, että hankkeelle vaaditaan ympäristölupa. 

Ilmajoen kunta katsoo, että edellä esitettyjen haittavaikutusten tuottama haitta ylittää hankkeen tuottaman kokonaishyödyn hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamisessa sekä heikentää luonnon- ja  elinympäristön, kulttuurin ja elinkeinotoiminnan toteuttamista kunnan alueella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #tuulivoima , #ilmajoki , #ilmajoenkunta , #taaborinvuori , #miiluhaudanmäki , #jokiperä , #laihia , #laihiankunta ,

Koskenkorvan uuden koulun paikka ja mitoitus.

Keskiviikko 12.4.2023 - Juhana Lähdesmäki

Kunnanhallituksen 6,5 tuntia kestäneen kokouksen lopussa käsiteltiin Koskenkorvan uuden koulun sijoituspaikkaa sekä mitoitusta. Omasta mielestäni näin tärkeä asia olisi ansainnut oman kokouksensa.
Hallituksen esitykset valtuustolle aiheuttavat toteutuessaan vähintään 15.000.000 euron lisävelan kunnalle, nostaen kokonaisvelan noin 6500 euroon per asukas. Tällä Ilmajoki pääsee kyseenalaiselle kaikkein velkaantuneimpien kuntien listalle.
Tein sijoituspaikasta poikkeavan esityksen, jossa uusi koulu olisi sijoitettu kairausnäytteiden perusteella perustamisolosuhteiden suhteen parhaalle paikalle nykyisen Västilän koulun tontille. Linnuntietä etäisyys nyt valitusta paikasta on vain n. 600 metriä. Nyt valittu paikka on perustamisolosuhteiltaan kaikkein huonoin esitetyistä vaihtoehdoista ja aiheuttaa kerrosluvusta riippuen noin 170.000 - 280.000 € suuremmat paalutuskustannukset kuin Västilään rakentaminen. Lisäksi vesien hallinta on haastavaa, koska pohjatutkimus paljasti pohjaveden nousevan paikoitellen noin 1,5 metrin syvyyteen maanpinnasta. Kairausnäytteiden mukaan Västilän tontin pohja on tukevaa ja hyvin vettä läpäisevää moreenimaata.
Myös turvallisesta reitistä Koskenkorvan urheilutalolle ja -kentälle olen eri mieltä, sillä itse Honkalanmäessä pitkään asuneena pidän Päivätien alikulkua vaarallisena pienille koululaisille, kun kapeassa alikulussa kulkevat sitten autot ja kevyt liikenne sekaisin. Västilän tontilta kevyt liikenne kulkisi oman kevyenliikenteen alikulkunsa kautta turvallisesti.
Myös koulun mitoituksesta esitin kahta erilaista vaihtoehtoa, joita Kunnanhallitus ei kannattanut. Itse en halua kumota koulun säilymisen turvaavaa 23 oppilaan rajaa, joka antaisi Luoman ja Nopankylän koulujen jatkaa toimintaansa niin pitkään kun oppilaita riittää. Ilomäen, Luoman ja Nopankylän oppilasennusteet ovat sitkeästi pysytelleet rajan yläpuolella. Koskenkorvan ja Västilän oppilasmäärät ovat ennusteiden mukaan laskusuhdanteessa.
Mielestäni tässä taloudellisessa tilanteessa kunnalla ei ole yksinkertaisesti varaa näin mittavaan investointiin, vaan toteutusta tulee supistaa huomattavasti. Hieman pienemmällä mitoituksella kunta säästäisi investointikustannuksissa ja koska oppilasmäärä joka tapauksessa vähitellen laskee, mahtuisivat Nopankylän ja Luoman oppilaat myöhemmin uuteen kouluun, jos niiden oppilasmäärä painuu lopettamisrajan alle.
Itse kyseenalaistan myös toimintakuntoisen Koskenkorvan koulun jättämisen tyhjilleen liikuntahalleineen. Kunnalla ei mielestäni ole varaa tyhjiin kiinteistöihin.
Kunnanvaltuusto käsittelee näitä asioita valtuustoseminaarissa ja kokouksessaan ensi maanantaina. Valtuuston kokous on avoin kaikille ja se myös striimataan kunnan YouTube -kanavalle.
Kuntalaisten kannattaa nyt olla yhteydessä valtuutettuihin ja kertoa mielipiteensä asiasta.
Tässä vielä linkki Ilmajoen kunnan tiedotteeseen:
https://ilmajoki.fi/ajankohtaista/kunnanhallituksen-kokoustiedote-11-4-2023/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #kunnanhallitus , #kunnanvaltuusto , #koulu , #koskenkorvankoulu , #västilä , #västilänkoulu , #huissi , #ilomäki , #ilomäenkoulu , #nopankylä , #noppa , #nopankylänkoulu , #s-market ,

Oppimistulokset heikkenevät, mikä avuksi ?

Torstai 23.3.2023 - Juhana Lähdesmäki

Suomi on tullut tunnetuksi koulutuksen mallimaana, mutta nyt oppimistulokset ovat rajusti pudonneet jo pidemmän aikaa. Mikä avuksi ?
Ongelma on todella laaja, eikä varmasti löydy vain yhtä ratkaisua.
Inkluusion suhteen pitää mielestäni ottaa askel takaisinpäin. Eli pienluokat takaisin. Se, että kaikki oppilaat ovat samassa luokassa, aiheuttaa kaikille osapuolille haasteita.
1) Ne heikommin pärjäävät oppilaat, jotka tarvitsisivat oppimiseen erityistä tukea tai rauhallisempaa oppimisympäristöä, turhautuvat kun eivät sitä saa ja turhautuminen saa aikaan häiriökäyttäytymistä. Jos he saisivat pienluokassa tarvitsemaansa tukea mahdollisesti vain joihinkin aineisiin ja ehkä lyhyenkin aikaa, he voisivat sen jälkeen integroitua takaisin normaaliluokkaan.
2) Ne huippuoppilaat, jotka kaipaisivat enemmän haastetta, turhautuvat, kun opettajan aika ei riitä antamaan heille heidän tarvitsemaansa lisäoppia. Myös nämä oppilaat saattavat purkaa turhautumistaan häiriköimällä.
3) Se suuri massa hyviä keskitason oppilaita kärsii myös opetuksen puutteesta, kun opettajan ja avustajien aika menee enemmän tukea tarvitsevien tukemiseen tai järjestyshäiriöiden taltuttamiseen.
4) Opettajat ja avustajat turhautuvat ja väsyvät, kun he eivät voi keskittyä perustehtäväänsä opettamiseen.
Mielestäni edellä luettelemiini ongelmiin ratkaisuna voisi olla pienluokkien ottaminen uudelleen käyttöön.
Opetussuunnitelma-uudistuksia on tullut aivan liian tiuhaan, monet opettajat ovat sitä mieltä, että nyt olisi niidenkin suhteen annettava heille työrauha.
Koulutuksen rahoitus tulee yhä enemmän erilaisista hankkeista, joita valtio tarjoaa kunnille. Hankkeiden hakeminen ja käynnistäminen vaatii henkilöresursseja ja myös kunnan omavastuuosuutta kustannuksista, mutta vaikuttavuudesta ja hankkeilla saavutetuista tuloksista ei koskaan kuulla selkeitä raportteja. Usein hankkeeseen palkattu työvoima jatkaa kunnsn palveluksessa hankkee jälkeenkin ja näin julkisyhteisöjen henkilöstökulut koko ajan kasvavat voimakkaasti.
Kolutuksen rahoitusmallia tulee rajusti yksinkertaistaa, hankkeita vähentää ja taata työrauha henkilöstölle.
Tässä muutamia korjausehdotuksia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #inkluusio , #tasapäistäminen , #oppimistulokset , #pienluokka , #erityinentuki , #turhautuminen , #häiriökäyttäytyminen , #häirikkö , #oppiminen , #oppimistulokset , #pisa , #pisatutkimus ,

Talous tasapainoon!

Tiistai 21.3.2023 - Juhana Lähdesmäki

Kaikkein tärkeintä on katkaista Suomen hallitsematon velkaantuminen ja saada taloutemme tasapainoon niin, että valtionvelkaa voidaan alkaa lyhentää.

Tulevien vuosien aikana meillä on valtavan paljon todella tärkeitä asioita, jotka täytyy välttämättä saada kuntoon, mutta jos taloutemme romahtaa, kaikki muukin jää hoitamatta. Siksi on heti aloitettava valtiontalouden tasapainottamistoimet.

Velanotto on loputtava, säästöjä on haettava hallintoa ja byrokratiaa keventämällä. Hallintomme on aivan liian massiivinen 5 miljoonaiselle kansalle.

Sinun äänelläsi ja panoksellasi on suuri merkitys. Vaalivoitto tehdään yhdessä. Valitse järjen ääni!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #ehdolla , #eduskunta , #tasapainottaminen , #talous , #säästöt , #valtiontalous ,

Julkiset hankinnat ja hankintalaki

Sunnuntai 26.2.2023 - Juhana Lähdesmäki

Julkiset hankkeet ja hankintalaki

Olen koko yli kymmenen vuotta jatkuneen poliittisen urani ajan kauhistellut julkisia rakennushankkeita, niiden hitautta ja erityisesti niiden kustannustasoa, joka ylittää huimasti yksityisten hankkeiden kustannustason. Syitä on varmasti monia, mutta itse pidän suurimpana syyllisenä monimutkaista hankintalakia, joka estää tehokkaasti pienempien yritysten osallistumisen kilpailutuksiin, kun hankintalain osaamista ja henkilöstökapasiteettia monimutkaisten tarjousten tekemiseen ei ole. Kilpailutusten valmisteluprosesseissa syntyy usein tarjouspyyntöihin virheitä, joita joudutaan korjaamaan kesken kilpailutuksen, toisinaan jopa keskeyttämään kilpailutus. Heikon hankintaosaamisen vuoksi syntyy myös huonoja urakkasopimuksia. Hankintoihin liittyy valitettavasti myös poliittista taktikointia niin luottamushenkilöiden kuin virkamiestenkin taholta, kun kilpailutusvaiheessa tietyn hankkeen kustannukset halutaan saada näyttämään todellista pienemmiltä, jätetään joitain osia pois tarjouspyynnöstä, että hankkeelle saadaan hyväksyntä päätöksentekijöiltä. Sitten hankkeen edetessä teetetään lisätöinä tarjouspyynnöstä pois jätettyjä osia ja lisätyöt luonnollisesti hinnoitellaan kalliimmiksi. Tämä nostaa julkisten rakennushankkeiden kustannuksia entisestään.

Hankintalain ongelmat näkyvät myös pienemmissä kilpailutuksissa. Olipa kyseessä irtaimisto tai laitehankinnat, kiinteistöhuolto- tai ruokapalvelut, todellista kilpailuasetelmaa ei synny, kun monissa tarjouskilpailuissa tarjoajia on lopuksi vain kaksi tai kolme. Hankintalain hyvin hallitseva tarjouspyynnön laatija voi halutessaan jakaa tarjouspyynnön pienempiin kokonaisuuksiin, niin että myös pienemmät paikalliset yritykset voivat osallistua tarjouskilpailuun tai sen osaan. Usein näin toimimalla saadaan huomattavat kustannussäästöt hankinnassa. Valitettavasti tätä hankintalain suomaa mahdollisuutta käytetään julkisissa hankinnoissa liian harvoin.

Tarjouspyynnön laatijalla voi myös olla jo valmiiksi valittuna mieleisensä myyjä. Tällöin kilpailutuksen kriteerejä sopivasti muotoilemalla voidaan vaatimukset sovittaa vain yhdelle tarjoajalle myönteisiksi. Tällöin aito kilpailutilanne ei pääse toteutumaan ja tämä on myös omiaan nostamaan hankinnan kustannuksia.

Suuren ongelman muodostavat kuntien, kuntayhtymien, hyvinvointialueiden ja valtion yhteisomistuksessa olevat ns. In-House yhtiöt, joita käyttämällä julkisyhteisöt kiertävät hankintalakia. Jo yhden osakkeen omistaminen tällaisesta yhtiöstä oikeuttaa vaikkapa kunnan ostamaan palvelun ilman kilpailutusta julkisten toimijoiden omistamasta yhtiöstä. Suorahankinta In-House yhtiöltä on tietenkin tilaajalle helppo tapa, kun kilpailutus voidaan ohittaa, mutta se myös varmasti nostaa kustannustasoa pitkällä aikavälillä aidon kilpailun puuttuessa.

Koska hankintajärjestelmä ei toimi, julkisiin hankintoihin hukataan vuosittain useita miljardeja liikaa veronmaksajien rahaa.  

Mielestäni hankintalakia on välttämätöntä uudistaa pikaisesti. Laki tarvitsee selkeyttämistä ja turhaa sääntelyä on tarpeen vähentää. Toisaalta myös laissa olevia porsaanreikiä jotka mahdollistavat lain kiertämisen on syytä tukkia.

Juhana Lähdesmäki

Eduskuntavaaliehdokas, KD

Ilmajoki

2 kommenttia . Avainsanat: #julkisethankinnat , #hankinta , #hankintalaki , #rakennushanke , #tarjous , #tarjouspyyntö , #kustannus , #kustannukset , #rakennushanke , #hanke ,

Kotihoidontuen kuntalisä peruutettiin Ilmajoella

Keskiviikko 25.1.2023 - Juhana Lähdesmäki

Ilmajoen kuntatrategiassa luvataan, että Ilmajoella halutaan tarjota maakunnan parhaat lapsiperheiden palvelut.

Oma näkemykseni on, että parhaat palvelut tarkoittavat muun muassa perheiden valinnan vapautta, millä tavoin he haluavat lastenhoidon järjestää. Ilmajoella on tarjolla kunnallisia päiväkoteja, yksityinen opetuspäiväkoti ja perhepäivähoitoa. Lapsia on myös kotihoidossa Kelan kotihoidontuen avustamana.

Tavalliselle työssäkäyvälle pudotus ansiosidonnaiselta vanhempainrahalta Kelan kotihoidontuelle on liian suuri, ja paineet pikaiseen työhön paluuseen kasvavat. Kotihoidontuen kuntalisällä voidaan kannustaa noita 9-10 kk ikäisten lasten vanhempia jatkamaan lapsen kotihoitoa pidempään.

Myös uusimmat kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset osoittavat että pienelle lapselle ei ole eduksi liian aikainen varhaiskasvatukseen siirtyminen. Marraskuussa 2020 julkaistiin Tutkijatohtori Aino Saarisen väitöskirja, jonka mukaan päiväkodin aloittaminen liian varhain, liian iso ryhmäkoko ja liian pitkät hoitopäivät kasvattavat aggressiivisen käyttäytymisen riskiä.

Valtakunnallisesti on myös valtava pula koulutetusta varhaiskasvatuksen henkilökunnasta ja Ilmajoella lapsiperherikkaana kuntana päiväkotien seinät pullistelevat ja monet perheet joutuvat jonottamaan päivähoitopaikkaa. Koska kaikkein pienimpien, alle kolmevuotiaiden lasten ryhmät ovat pienempiä, sitovat ne enemmän hoitohenkilökuntaa. Siksi alle kolmevuotiaiden kotihoito vapauttaisi päiväkotikapasiteettia ja uusien päiväkotien rakentamispaine helpottaisi edes hieman.

Kotihoidontuen kuntalisällä on myös mahdollista säästää kunnan varhaiskasvatuskuluissa, sillä Ilmajoen kunnan omana tuotantona alle kolmevuotiaiden lasten päivähoito maksaa päiväkodissa noin 1100 euroa kuukaudessa ja sama summa on myös palvelusetelin arvo elokuusta 2022 alkaen. Palvelusetelin arvon on vastattava oman palvelutuotannon kustannuksia. Jos kuntalisää maksettaisiin vaikkapa 250 euroa lasta kohti, on selvää, että kunnalle syntyisi merkittäviä säästöjä kuntalisän käyttöönotosta, kunhan kuntalisän säännöt laaditaan huolellisesti.

Tein Joulukuussa 2020 Ilmajoen Kunnanvaltuustossa valtuustoaloitteen kotihoidontuen kuntalisän käyttöönotosta.

Viranhaltija toi aloitteen Toukokuussa 2021 Kunnanhallitukselle päätösehdotuksella:

” -asiaan palataan tarkemmin myöhemmin syksyllä, kun tarkastellaan varhaiskasvatusta kokonaisuutena. Asiaan liittyy mm. Varhaiskasvatuksen palveluverkko ja palveluseteli.", jonka hallitus esitti valtuustolle ja Kesäkuussa 2021 valtuusto hyväksyi tuolla merkinnällä valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Tässä vaiheessa oli jo tullut selväksi, että niin Varhaiskasvatusjohtaja kuin Hallintojohtajakin vastustivat kuntalisää.

Valitettavasti tuo asiaan palaaminen ei kuitenkaan toteutunut päätöksen mukaisesti ja siksi jouduin esittämään kotihoidontuen kuntalisää varten määrärahaa vuoden 2022 talousarviopykälässä Joulukuussa 2021 valtuuston budjettikokouksessa. Esitystäni seuranneessa äänestyksessä määrärahan varaaminen kuntalisää varten sai kannalleen valtuutettujen selkeän enemmistön ja näin määräraha kotihoidontuen kuntalisää varten varattiin vuoden 2022 talousarvioon.

Keväällä 2022 kun olin tiedustellut Varhaiskasvatusjohtajalta, miksi kuntalisää ei ole tuotu Kunnanhallituksen päätettäväksi, hän esitteli asian Kunnanhallitukselle niin, että käyttöönotto ei enää sinä vuonna onnistu, koska Kelan käsittelyaika on niin pitkä. Tämän vuoksi Kunnanhallitus päätti, että määrärahaa esitetään siirrettäväksi seuraavalle vuodelle, että kuntalisä-kokeilu voitaisiin valmistella kunnolla ja aloittaa vuoden alussa tai elokuun alussa.

Vuoden 2023 budjettiesityksessä ei kaikesta huolimatta ollut lainkaan mainintaa kuntalisästä, joten päädyin Joulukuun alussa Kunnanhallituksen kokouksessa jälleen esittämään kotihoidontuen kuntalisän käyttöön ottamista ja määrärahan varaamista vuoden 2023 talousarvioon. Esitykseni voitti äänestyksen äänin 6-5 , joten kunnanhallitus esitti valtuustolle kuntalisän käyttöönottoa ja määrärahan varaamista.

Valitettavasti lentoaikataulujen muuttumisen vuoksi en itse päässyt paikalle Joulukuun 2022 Kunnanvaltuuston kokoukseen puolustamaan kuntalisää. Kokouksessa Vihreiden valtuutettu esitti että kuntalisää koskeva kohta 5. poistetaan talousarviopykälästä ja muutamat Keskustan ja Demareiden valtuutetut kannattivat esitystä. Seuranneessa äänestyksessä kuntalisä hylättiin äänin 19-15. Itse olen hyvin pettynyt, että monet valtuutetut, jotka vain vuotta aiemmin äänestivät lapsiperheiden valinnanvapauden puolesta, olivat nyt kääntäneet takkinsa ja äänestivät nyt kuntalisän poistamista talousarviosta. Kuntalisän käyttöönotto peruutettiin Vihreiden, Demareiden, Keskustan ja Kokoomuksen valtuutettujen äänin. Vain Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten valtuustoryhmät kokonaisuudessaan kannattivat kuntalisän käyttöönottoa.

Tiedän että monet vanhemmat ovat malttamattomana odottaneet kotihoidontuen kuntalisän käyttöönottoa niin, että heillä olisi paremmat taloudelliset mahdollisuudet hoitaa pienet lapsensa kotona joko itse tai esimerkiksi isovanhempien toimesta. Voin vain kuvitella sitä pettymystä, mikä jo päätetyn kuntalisän peruuttamisesta aiheutui.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #kotihoidontuki , #kuntalisä , #Ilmajoki-lisä , #kotihoidontuenkuntalisä , #kela , #kunnanvaltuusto , #kunnanvaltuutetut , #kunnanhallitus , #hallitus , #valtuutettu , #valtuutetut , #äänestys , #lapset , #lapsiperheet , #perheet , #vanhemmat ,

Kuntalaisten kyselytunnit käyttöön Ilmajoella

Tiistai 24.1.2023 - Juhana Lähdesmäki

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmänä jätimme 14.11.2022 kunnanvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen "Kuntalainen kysyy"-kyselytunnin järjestämisestä valtuuston kokousten yhteydessä. Aloitteen allekirjoitti kaikkiaan 16 valtuutettua.

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 7.12.2022 yksimielisesti esittää että valtuusto hyväksyisi aloitteen sellaisenaan. Kokouksessaan 16.12.2022 Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi aloitteen.

Ilmajoen kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä järjestetään kuntalaisten kyselytunti 2 kertaa vuodessa. Vapaamuotoinen kyselytunti pidetään kunnanvaltuuston kokouksen yhteydäess valtuustosalissa. Kuntalaisilla on mahdollisuus kysyä kunnanjohtajalta, viranhaltijoilta ja kunnanhallitukselta kysymyksiä kunnan toiminnasta, budjetista ja muista kuntaan liittyvistä asioista. Se vahvistaa osaltaan kuntalaisten tiedonsaantia ja parantaa demokratiaa.

Valtuustoaloitteessa esitimme vielä, että kyselytunnilla olisi mahdollista pyytää valtuustoryhmiä äänestämään leikkimielisesti kuntalaisten esittämästä asiasta punaisella (ei) tai vihreällä (kyllä) - lapulla. Nuorisovaltuuston edustajia voisi pyytää mukaan kyselytunnin järjestelyihin.

Kuntalaisten kyselytunnilla tuodaan lisää avoimuutta kunnan toimintaan. Yksi kyselytunti järjestetään kevään aikana ja toinen esimerkiksi syksyn ensimmäisen valtuustokokouksen yhteydessä. Yhden tunnin mittainen kyselytunti pidetään ennen valtuuston kokousta ja on julkinen. Valtuutettujen lisäksi paikalla on kunnan johtoryhmän jäsenet. Valtuuston puheenjohtaja toimii kyselytunnilla puheenjohtajana. Kysymyksiin vastataan saapumisjärjestyksessä, ellei puheenjohtaja toisin päätä. Vastauksen saatuaan kysymyksen esittäjällä on oikeus tehdä enintään kaksi asiaan liittyvää lyhyttä lisä kysymystä. Kysymysten johdosta ei käydä keskustelua.

Kyselytuntien aiheita ei ole rajattu, joten kyselytunti on tilaisuus, jossa
luottamushenkilöt ja muut kuntalaiset saavat tietoa ajankohtaisista asioista tai muista tarpeelliseksi katsomistaan asioista. Kyselytunti tarjoaa myös luottamushenkilöille mahdollisuuden vaikuttaa aktiivisesti ja lisätä
kanssakäymistään kuntalaisten kanssa. Kunnanvaltuuston kokouksissa ja
iltakouluissa aihepiirit ovat usein hyvin rajattuja eikä luottamushenkilöillä ole täten mahdollista ottaa esille tarpeelliseksi katsomiaan asioita.
Kuntalaisilla on oikeus esittää kyselytunnilla vastattavaksi lyhyitä kysymyksiä kunnan hallintoa ja taloutta koskevista asioista.
Kyselytunti voidaan järjestää joko valtuustosalissa tai livestreamina netin
kautta. Kunnanhallitus voi päättää valintansa mukaan miten ja milloin
kyselytunti järjestetään.

Olemme hyvin tyytyväisiä, ensinnäkin valtuustoaloitteen poikkeuksellisen nopeaan käsittelyyn virkakoneistossa ja luottamuselimissä, mutta erityisesti siihen, että kuntalaisia voidaan näin entistä paremmin osallistaa kunnan luottamuselinten toimintaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #kunnanvaltuusto , #valtuustoaloite , #kristillisdemokraatit , #demokratia , #kyselytunti , #kuntalaiset , #valtuusto , #kunnanvaltuutettu , #kunnanvaltuutetut , #valtuutettu , #valtuutetut ,

Ehdolla eduskuntaan

Perjantai 16.12.2022 - Juhana Lähdesmäki

Yli vuosi on kulunut aikaa siitä, kun olen viimeksi blogia päivittänyt. Sosiaalisessa mediassa toki olen ollut aktiivisempi. Vuoteen on mahtunut monenlaista kiirettä ja tapahtumaa niin kuntapolitiikassa, aluevaaleissa, työelämässä kuin henkilökohtaisessakin elämässä. 

Olin ehdolla myös historian ensimmäisissä Aluevaaleissa, mutta mukavasta äänisaaliista huolimatta en tullut valituksi. Saimme kyllä kattavasti Kristillisdemokraattien muita ehdokkaita Aluehallinnon eri tehtäviin, siitä kiitos äänestäjillemme.

Nyt lähestymme kevään 2023 Eduskuntavaaleja ja on tullut aika paljastaa, että olen lupautunut Kansanedustaja-ehdokkaaksi. 

Kuten kaikki tiedämme, viimeisen nelivuotiskauden aikana Suomi ja koko maailma on kokenut varsin haastavia aikoja, kun ensin Korona-pandemia ja heti sen hiukan laannuttua Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on sekoittanut elämäämme monin tavoin. Sota osaltaan, mutta myös vihreään ideologiaan sitoutuneen hallituksemme energiapolitiikka on saanut aikaan polttoaineiden ja sähkön ennen näkemättömän korkeat hinnat, jotka nyt kurittavat niin tavallisia kansalaisia, kuin myös yrityksiä ja maatalousyrittäjiä. Valitettavasti nykyinen hallitus on osoittanut kyvyttömyytensä löytää tehokkaita ratkaisuja mihinkään yhteiskuntaamme koetteleviin ongelmiin, vaan kaikessa ratkaisuna on ollut ennestään pöhöttyneen byrokratian lisääminen erilaisin tukimuodoin, joiden rahoituksena on käytetty velkarahaa, jonka johdosta valtionvelka on kasvanut miljarditolkulla vuosittain. Seuraavalla hallituksella ja eduskunnalla onkin käsissään valtava urakka aloittaa valtiontalouden tervehdyttäminen ja velkaantumiskehityksen katkaiseminen. Nyt tarvitaan suoraselkäisiä ja tehtäviinsä sitoutuneita ministereitä ja kansanedustajia tekemään Suomelle suunnanmuutos, niin kuin kuuluu Kristillisdemokraattien vaali-slogan kevään Eduskuntavaaleissa.

Olen käytettävissänne tuohon tehtävään, päätöksen teet sinä, hyvä äänestäjä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskunta , #ehdolla , #ehdokas , #eduskuntavaaliehdokas , #juhana , #lähdesmäki , #juhanalähdesmäki , #kansanedustaja , #kansanedustajaehdokas , #vaalit , #eduskuntavaalit ,

Luottamuspaikkaneuvottelujen tulokset

Sunnuntai 7.11.2021 - Juhana Lähdesmäki

Onpas unohtunut tässä kaiken kiireen keskellä päivittää blogiin kesän luottamuspaikkaneuvottelujen tulosta omalta osaltani sekä muiden KD:n luottamushenkilöiden osalta.

Puolueiden väliset luottamuspaikkaneuvottelut käytiin Ilmajoella Kesä-Heinäkuun vaihteessa, kesken parhaiden loma-aikojen, erittäin sopuisassa hengessä. Vaiherikkaiden neuvottelujen jälkeen KD teki Kokoomuksen kanssa teknisen vaaliliiton vain tuntia ennen yhteisten neuvottelujen alkamista. Sopimuksessa eriteltiin KD:lle tulevat luottamuspaikat ja loput yhdessä saatavat paikat menisivät Kokoomukselle. Varsinaisissa yhteisissä neuvotteluissa värikkäiden vaiheiden jälkeen sitten PS ja SDP yllättivät ilmoittamalla solmineensa teknisen vaaliliiton. Tuo yllättävä liittoutuminen hiukan heikensi KD:n ja Kokoomuksen liitolla saamaamme neuvotteluasemaa.

Itse sain Kunnanvaltuuston jäsenyyden lisäksi koko valtuustokaudeksi paikan Kunnanhallituksen jäsenenä, Kunnanhallituksen henkilöstöjaoksen puheenjohtajuuden ja paikan Ilmajoen Vuokratalot Oy;n hallituksen jäsenenä. Lisäksi olen Suhteellisten vaalien lautakunnan jäsen.

Muut KD:lle neuvottelemamme paikat jakaantuivat seuraaville henkilöille:

- Keskusvaalilautakunnan jäsen, Eugeniu Garbali.

- Keskusvaalilautakunnan varajäsen, Hannu Siltaloppi

- Perusturvalautakunnan jäsen, Jaana Syväjärvi. Henkilökohtainen varajäsen Vera Garbali

- Teknisen lautakunnan jäsen, Juhani Pakkala. Henkilökohtainen varajäsen Vesa Tapola

- Kasvatus- ja Opetuslautakunnan jäsen, Kaija Aspila-Renkola. Henkilökohtainen varajäsen, Vera Garbali

- Jaakko Ilkan Koulun johtokunnan jäsen, Vera Garbali. Henkilökohtainen varajäsen, Tiina Leppälä

- Tarkastuslautakunnan jäsen, Seppo Pitkämäki. Henkilökohtainen varajäsen, Väinö Korpi

- Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntapäivien kokousedustaja, Jaana Syväjärvi. Henkilökohtainen varaedustaja, Kaija Aspila-Renkola

- Kiinteistötoimitusten uskottu mies, Väinö Korpi

- Poliisilaitoksen neuvottelukunnan jäsen, Mikko Vuorinen

- Ilmajoen Lämpö hallituksen varajäsen, Seppo Pitkämäki

- Vammais- ja Ikäihmisten neuvoston jäsen, Mikko Vuorinen. Varajäsen Juhani Pakkala

Omasta mielestäni neuvottelutulos on loistava ja kaikki halukkaat ehdokkaamme saivat luottamuspaikkoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #ilmajoki , #ilmajoenkunta , #ilmajoen-kunta , #kunta , #kunnanhallitus , #luottamushenkilö , #luottamuspaikka , #jäsen , #puheenjohtaja , #henkilöstöjaos , #neuvottelut , #luottamuspaikkaneuvottelut

Salainen sopimus

Keskiviikko 23.6.2021 - Juhana Lähdesmäki

Koska media on tällä viikolla uutisoinut Ilmajoen kunnanhallitukselle esittämästäni "Salaisesta sopimuksesta" kunnanjohtaja Seppo Pirttikosken erottamiseen tähtäävän tilapäisen valiokunnan perustamisen vaihtoehtona, katsoin tarpeelliseksi kirjoittaa tämän lyhyen blogi-kirjoituksen.

Esitykseni oli tarkoitus olla inhimillisempi ratkaisuvaihtoehto vaikeaan asiaan, mutta sen kannalle ei kunnanhallitus kuitenkaan päätynyt.

Esitykseni sopimuksen sisällöstä päätettiin sisällyttää pöytäkirjaan salattuna liitteenä esityksen sisältämien yksityisyyden suojan piiriin kuuluvien seikkojen vuoksi. Sinällään esittämäni sopimus olisi ymmärrykseni mukaan ollut ainakin pääosiltaan julkinen, mikäli kunnanhallitus ja kunnanjohtaja Pirttikoski olisivat sen hyväksyneet.

Median käyttämä ilmaisu "Salainen sopimus" on nyt sosiaalisessa mediassa, ehkä osin tahallisestikin, ymmärretty väärin. Minkäänlaista salailua en missään tapauksessa kannata, vaan päinvastoin olen mahdollisimman avoimen tiedottamisen kannalla. Kuitenkin GDPR ja muut yksityisyydensuojaan liittyvät lait ja säädökset määrittelevät paljon sitä, mitä voidaan julkaista.

Nyt kuitenkin esitykseni hävisi kunnanhallituksen äänestyksessä äänin 9-2 , joten kunnanhallitus esittää ensi maanantain kokouksessa valtuustolle tilapäisen valiokunnan perustamista. Oma näkemykseni on, että mikäli valiokunta aikanaan esittää uudelle valtuustolle kunnanjohtajan erottamista epäluottamukseen perustuen, otetaan suuri riski pitkällisestä valitustiestä ensin hallinto-oikeuteen ja sittemmin korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pahimmillaan lopullista ratkaisua saatetaan joutua odottamaan kolmisen vuotta, eikä lopputuloksesta voida olla varmoja. Toivon että asiaan löydettäisiin toisenlainen ratkaisu ennen kuin tilapäinen valiokunta asetetaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #ilmajoki , #ilmajoenkunta , #ilmajoen-kunta , #kunta , #kunnanvaltuusto , #kunnanjohtaja , #pirttikoski , #seppopirttikoski , #sopimus , #salainensopimus , #tilapäinenvaliokunta , #kunnanhallitus ,

Ilmajoen kunnalle hankintastrategia

Maanantai 31.5.2021 - Juhana Lähdesmäki

Tässä mielipidekirjoitukseni Ilmajoki-lehteen, jonka olen lähettänyt 31.5.2021 , mutta jota ei valitettavasti ainakaan vielä 9.6.2021 mennessä ole lehdessä julkaistu.

Ilmajoen Kunnan hankintastrategian luominen

Julkiset hankinnat ovat kunnille tärkeä strateginen työkalu, jolla ne vaikuttavat alueensa palveluihin, kunnan elinvoimaan, työllisyyteen, alueen yritysten menestymiseen ja innovaatioihin. Julkiset hankinnat tarjoavat kunnalle merkittäviä mahdollisuuksia edistää kustannustehokasta talouspolitiikkaa sekä muita erilaisia yhteiskunnallisia tavoitteita. Silti hankintoja tehdään usein kunnissa ilman, että niiden taustalla on erityisiä strategisia tavoitteita tai yhteisesti asetettuja linjauksia. Esimerkiksi paikallisten yrittäjien osallistumismahdollisuuksien turvaaminen kilpailutuksien sisällöstä päätettäessä tuo positiivisia vaikutuksia, jotka kertautuvat myös verotuloina takaisin kunnalle. Kunnassa on linjattava julkisiin hankintoihin selkeät periaatteet ja kriteerit. Hankinnoissa on otettava huomioon kokonaisedullisuuden lisäksi paikallisuus, turvallisuus, jäljitettävyys, innovatiivisuus, sosiaaliset kriteerit ja elinkaarikustannukset. Hankintastrategia kattaisi niin lähiruuan käytön osana julkista ruokapalvelua kuin samat koulukirjat läpi koko kunnan, sähkön hankinnan, rakennuspalvelujen ja niiden tuottajien, tarvikehankinnat, yms. suorahankinnat ja kilpailutukset. Julkisia hankintoja ja kilpailutuksia ohjaa hankintalaki, mutta sitä tarkemmin tutkittaessa laista löytyy paljon mahdollisuuksia, miten hankintoja voidaan ohjata järkevästi. Hankintalaki esimerkiksi edellyttää, että hankinnat jaetaan osiin, niin että myös Pk-yrityksillä on realistiset mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuhin. Mikäli hankintaa ei jaeta, sille täytyy olla erityiset perustelut.

Kunta, joka tahtoo edistää alueen elinvoimaa, kilpailuttaa viisaasti.

Kunnanvaltuuston tulee laatia hankintapoliittinen linjapaperi, jossa sovitaan yhdessä niistä periaatteista ja linjauksista, joilla kunnan hankintoja tehdään. Kyseinen linjapaperi on tärkeä kytkeä osaksi kunnan laajempaa strategiaa. Näin luodaan poliittisille päättäjille ja hallinnossa hankintoja toteuttaville viranhaltijoille yhteisen tahtotilan, resurssit ja käytännön pelisäännöt sille, miten kunnan ja sen konserniyhtiöiden kilpailutukset toteutetaan ja mitä niiden kautta halutaan saavuttaa. Olen tehnyt hankintastrategian luomisesta valtuustoaloitteen Maaliskuussa 2021.

Juhana Lähdesmäki

Kunnanvaltuutettu, Kunnanhallituksen jäsen

Kuntavaaliehdokas, KD

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #hankinnat , #hankintastrategia , #strategia , #yritys , #yritykset , #hankinnat , #julkisethankinnat , #ilmajoki , #ilmajoenkunta , #ilmajoen-kunta , #kunta , # #kunnanvaltuusto , #valtuustoaloite , #aloite ,

Ilmajoki-lisä

Torstai 27.5.2021 - Juhana Lähdesmäki

Tässä viimeisin mielipidekirjoitukseni, joka julkaistiin Ilmajoki-lehdessä Keskiviikkona 26.6.2021

Ilmajoki-lisä

Ilmajoen päivähoito koetaan laadukkaaksi, mutta koska Ilmajoki on kasvukunta, kasvaa myös päivähoitopaikkojen tarve asukasluvun mukana. Erityisesti tulevina vuosina, kun kunnan lainamäärä tulee kasvamaan merkittävästi laajojen pakollisten investointitarpeiden vuoksi, tulee välttämättä löytää keinoja helpottaa varhaiskasvatuksen tilantarpeiden ja henkilöstöresurssien kasvupaineita. Lisäksi Jaakonkujan päiväkoti joka oli toiminut väliaikaisen rakennusluvan turvin, jouduttiin sulkemaan ja esimerkiksi Vanamon päiväkodille on pidemmällä aikavälillä tarve tehdä merkittäviä korjaustoimenpiteitä.

Ilmajoella on myös paljon keskustelua herättänyt varhaiskasvatuksen henkilöstön määrä ja lainsäätäjän määräämät henkilöstömitoitukset. Uusi henkilöstömitoitus vaatii alle kolmevuotiaiden ryhmässä yhden kasvattajan / 4 lasta, kun yli kolmevuotiaiden ryhmässä mitoitus on 1 kasvattaja / 7 lasta. Näin ollen alle kolmevuotiaiden päivähoito tulee kunnalle kaikkein kalleimmaksi.

Päivähoidon kysyntää voitaisiin hillitä lasten kotihoitoon kannustavalla kuntalisällä, ns. Ilmajoki-lisällä.

Kuntalisän maksaminen on perusteltua myös erilaisissa taloudellisissa tilanteissa olevien perheiden lasten tasavertaisuuden näkökulmasta. Tällä hetkellä ainoastaan hyvin toimeentulevat perheet, joissa toinen vanhempi ansaitsee merkittävän osuuden perheen tuloista tai perheet, joissa toinen vanhempi on työtön, voivat käytännössä luopua ilman kuntalisää subjektiivisesta päivähoito‐ oikeudestaan ja hoitaa lastaan kotona.

Tavalliselle työssäkäyvälle pudotus ansiosidonnaiselta vanhempainrahalta Kelan kotihoidontuelle on liian suuri, ja paineet pikaiseen työhön paluuseen kasvavat. Ilmajoki-lisällä voisimme kannustaa noita 9-10 kk ikäisten lasten vanhempia jatkamaan lapsen kotihoitoa pidempään.

Vertailtaessa eri kuntien maksamia kuntalisiä on havaittu toimivaksi malliksi kuntalisän rajaamisen siten, että se palvelee kuntalaisten lisäksi myös kuntaa. Rajauksilla voidaan vaikuttaa paitsi siihen, minkä ikäisiä lapsia kannustetaan hoitamaan kotona, myös siihen, että kuntalisä toisi todellisen vaihtoehdon päivähoidolle. Lisä voidaan kohdistaa niille perheille, jotka taloudellisen tilanteensa vuoksi käyttäisivät kunnallisia päivähoitopalveluita.

Keskusteluissa kuntalisästä ovat jotkut esittäneet huolensa siitä, että kotihoidossa olevien joukosta erityistä tukea tarvitsevia ei huomata tarpeeksi ajoissa. Siksi olen esittänyt kuntalisän maksamista 3-vuotiaaksi saakka. Tämä olisi perusteltua myös siksi, että alle 3-vuotiaiden hoidon järjestäminen kunnallisessa hoitopaikassa tuo kunnalle suurimmat kustannukset.

Myös uusimmat kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset osoittavat että pienelle lapselle ei ole eduksi liian aikainen varhaiskasvatukseen siirtyminen. Marraskuussa 2020 julkaistiin Tutkijatohtori Aino Saarisen väitöskirja, jonka mukaan päiväkodin aloittaminen liian varhain, liian iso ryhmäkoko ja liian pitkät hoitopäivät kasvattavat aggressiivisen käyttäytymisen riskiä.

Jos kunta tarjoaisi vaihtoehtona kunnalliselle päivähoitopaikalle 150 - 250 euron suuruista Ilmajoki-lisää, saisi kunta merkittävät säästöt jokaista kotihoitoon jäävää lasta kohden kuukaudessa. Vanhemmille 150 – 250 euron Ilmajoki-lisä toisi todellisen taloudellisen vaihtoehdon.

Säästömahdollisuuksien lisäksi kuntalisä vahvistaisi Ilmajoen kunnan lapsiperheystävällistä imagoa entisestään vahvemmaksi.

Olen tehnyt joulukuussa 2020 valtuustoaloitteen Ilmajoki-lisän käyttöönotosta ja kunnanhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 24.5.2021.

Juhana Lähdesmäki

Kuntavaaliehdokas, KD

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #kotihoidontuki , #kotihoidontuenkuntalisä , #kuntalisä , #ilmajoki , #ilmajoki-lisä , #valtuustoaloite , #perhe , #lapsi , #perheidenparhaaksi , #varhaiskasvatus , #päiväkoti , #päivähoito , #perhepäivähoito ,

Talouskuria

Lauantai 22.5.2021 - Juhana Lähdesmäki

Tässä viimeisin mielipidekirjoitukseni, joka julkaistiin Ilmajoki-lehdessä Torstaina 20.5.2021

Talouskuria

Minulla on ollut mahdollisuus olla Ilmajoen Kunnanhallituksen jäsenenä varsin poikkeukselliseen aikaan, kun maailmanlaajuinen Korona-Pandemia sekoitti laajasti kaikkea ennalta suunniteltua toimintaa lähes koko viime vuoden ajan ja vaikutuksia on riittänyt vielä tällekin vuodelle. Keskityn tässä kirjoituksessani nyt vain taloudellisiin näkökulmiin, ettei teksti venyisi aivan mahdottoman pitkäksi.

Kun kunnan budjettia vuodelle 2020 laadittiin syksyllä -19 , ei pandemiasta ollut vielä mitään aavistustakaan ja budjettia laadittiin tavanomaiseen tapaan ja sen suunniteltiin olevan 1,6 miljonaa ylijäämäinen. Lisäksi rakentamisen investointi-ohjelma oli ennen näkemättömän laaja, lähes 11 miljoonaa. Kun sitten elettiin Maaliskuuta, nähtiin jo, että vuodesta tulee hyvin poikkeuksellinen. Kun valtioneuvosto määräsi koululaiset ja opiskelijat etäopetukseen ja ravintolat suljettavaksi, oltiin täysin uuden tilanteen edessä. Kaikille opetushenkilöstölle ei riittäisi työtä ja heti alkuun oli selvää, että verotuloennusteet tulisivat pettämään pahanpäiväisesti. Kunnanhallitus määräsi yhteistoimintaneuvottelut sivistysosaston henkilöstölle ja lomautuksista jo päätettiinkin, mutta koska neuvottelut venyivät niin pitkään, lomautukset peruttiin kun toukokuussa koululaiset saivat palata lähiopetukseen. Viime vuosina niin JIK-kuntayhtymä kuin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirikin ovat vuosittain ylittäneet määritellyn kuluraamin reilusti ja tiedostimme että sama tulisi toistumaan myös vuonna 2020 . Kun lisäksi jouduttiin kattamaan myös JIK;in vanhaa alijäämään 1,5 miljoonan edestä, syksyllä näytti pahasti siltä, että vuoden tilinpäätös tulisi olemaan jopa 3 miljoonaa alijäämäinen. Tilanteen pelastukseksi tuli yllättäen valtioneuvoston avokätiset korona-korvaukset kunnille, sillä valtionosuuksia saatiin lopuksi reilusti budjetoitua enemmän, vaikka terveydenhuollon kustannukset eivät kohonneetkaan ennakoidusti. Tämä johtunee siitä, että paljon leikkauksia ja muita hoitoja on Koronan vuoksi siirretty tulevaisuuteen. Mutta mielestäni on tärkeää muistaa, että nämä patoutuneet terveydenhuoltokustannukset kyllä vielä lankeavat maksettavaksi kunhan pandemia hellittää otteensa yhteiskunnasta. Lisäksi helpotukseksemme verotulototeuma oli kuitenkin kohtuullisen hyvä, vaikka osa tuloista siirtyikin vuodelle -21. Loppujen lopuksi vuoden 2020 tilinpäätös muodostui 2,3 miljoonaa ylijäämäiseksi, joka oli todella iloinen yllätys näinä aikoina, kun ennustettavuus on käynyt melko tavalla mahdottomaksi. On kuitenkin muistettava edellä mainitsemani patoutuneet terveyspalvelumenot, jotka saattavat tuoda ikävän yllätyksen syksyllä 2021.

Budjettia vuodelle 2021 laadittiin sitten täysin erilaisista lähtökohdista. Rakennus investoinnit jatkaisivat lähes samalla tasolla, koska projektit on saatettava loppuun ja uusia välttämättömiä investointeja on aloitettava. Kunnanhallitus nimesi johtoryhmän muodostamaan talouden tervehdyttämistyöryhmän tarkoituksena etsiä säästöjä käyttötalousmenoista rakenteita uudistamalla. Työryhmä löysikin lähes 400000 € säästöt ja kovan puristuksen jälkeen budjetti saatiin hierottua 800000 € ylijäämäiseksi. Työryhmän työ piti jatkua Maaliskuun -21 loppuun saakka. Kuitenkin nuo työryhmän löytämät säästöt on jo valtuuston hyväksyminä lisämääräraha-esityksinä vuoden -21 puolella käytetty, joten särkymävaraa ei budjetissa enää ole. Tästä johtuen tein Kunnanvaltuuston kokouksessa 3.5.2021 Ponsiesityksen, että Johtorymästä muodostetaan uudelleen talouden tervehdyttämis-työryhmä, joka etsii uusia rakenteellisista uudistuksista saatavia säästöjä käyttötalousmenoihin. Valtuusto hyväksyi Ponsi-esitykseni yksimielisesti.

Kaikkea kunnan toimintaa on tarkasteltava kriittisesti, niin että voidaan löytää tehostamistoimia eri toiminnoista ja kehittää uusia tapoja järjestää palvelut kustannustehokkaasti. Koska henkilöstömenot ovat heti Sote-menojen jälkeen suurin kunnan menoerä, lähes 29 miljoonaa, on selvää että sieltä suurimmat säästöt on löydettävissä. Koska lähivuosina tulee eläköityminen olemaan niin Ilmajoella kuin muissakin kunnissa suurempaa kuin koskaan, ei mielestäni ole tarpeen lähteä kunnan henkilöstöä irtisanomaan, vaan koko henkilöstöä tulee tarkastella siitä näkökulmasta, miten voitaisiin työn uudelleen järjestelyllä hoitaa kaikki tehtävät niin, että mahdollisimman pieni osa eläköityviltä henkilöiltä vapautuvia tehtäviä täytetään uusilla rekrytoitavilla työntekijöillä. Jos Sote-uudistus toteutuu, kunnan suurimmaksi henkilöstöryhmäksi jää varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstö. Näiden ryhmien henkilömitoitus perustuu suurelta osin lakiin, joten sieltä ei merkittäviä säästöjä ole löydettävissä. Alle 3 vuotiaiden lasten kotihoidontuen kuntalisä, josta olen tehnyt valtuustoaloitteen, on yksi erittäin käyttökelpoinen keino säästää varhaiskasvatuksen kustannuksissa, sillä juuri tuon ikäluokan hoitajamitoitus on suurempi kuin isompien lasten päivähoitoryhmissä. Kasvukuntana Ilmajoen lapsilukumäärä myös kasvaa koko ajan, joten mikäli kotihoidontuen kuntalisää ei oteta käyttöön, meillä on hyvin nopealla aikataululla tarve rakentaa lisää päiväkoteja. Tätä investointitarvetta voidaan siirtää eteenpäin kotihoidontuen kuntalisällä ja rekrytoimalla lisää perhepäivähoitajia, joiden palkkaukseen olen esittänyt uusien kannusteiden käyttöönottoa. Olen korostanut myös sitä, että kunnalle tarpeettomaksi käyneet kiinteistöt on pyrittävä kiireesti myymään, sillä tyhjillään olevia kiinteistöjä täytyy kuitenkin lämmittää, niistä pyörivät vakuutusmaksut ja sähkölaskut, joten säästösyistä on perusteltua hankkiutua eroon sellaisista kiinteistöistä, joille kunnalla ei ole käyttöä. Kunnanhallitus onkin nyt esittämässä valtuustolle myyntilupaa useille kiinteistöille. Säästöjä etsittäessä on jokainen kivi käännettävä, työtä on vielä jäljellä paljon.

Juhana Lähdesmäki

Ehdokas nro 43

Kristillisdemokraatit

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #talous, #budjetti, #ilmajoki , #ilmajoenkunta , #ilmajoen-kunta , #kunta , #kotihoidontuki , #kuntalisä , #kotihoidontuenkuntalisä , #kunnanvaltuusto , #valtuustoaloite , #aloite , #päivähoito , #kotihoito , #varhaiskasvatus

Valtuustoaloitteista

Keskiviikko 12.5.2021 - Juhana Lähdesmäki

Tässä viimeisin mielipidekirjoitukseni Ilmajoki-lehdessä Keskiviikkona 12.5.2021

Valtuustoaloitteista

Tällä palstalla oli aikaisemmin PS valtuustoryhmän mielipidekirjoitus koskien valtuustoaloitteita ja siitä sain kimmokkeen itsekin kirjoittaa muutamia ajatuksia samasta aiheesta.

Kuluneella valtuustokaudella olen itse tehnyt useita valtuustoaloitteita, joita ilokseni muutkin valtuutetut ovat laajasti allekirjoittaneet. On totta, että aloitteiden eteneminen viranhaltijoiden pöydillä on kestänyt luvattoman pitkään. Ilmajoen kunnan hallintosääntöön on kirjattu, että valtuustoaloitteet on otettava käsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa niiden jättämisestä. Tästä huolimatta esimerkiksi tekemäni valtuustoaloite seurakuntien yhteistyöstä ja mm. ruokarukouksista varhaiskasvatuksessa, jonka tein Kesäkuussa 2018, tuli valtuuston yksimielisesti hyväksymäksi vasta Toukokuussa 2020. Kun valtuusto hyväksyi aloitteen, olisin luonnollisesti odottanut, että päätös toimeenpannaan viipymättä. Kuitenkin vasta tässä kuussa, kuten saimme Ilmajoki-lehdestä 5.5. lukea, on allekirjoitettu yhteistyösopimus Seurakunnan ja kunnan välillä. Hyvä että asia vihdoin saatiin hoidettua. Tosin päätöstekstiin kirjattu vaatimus, että varhaiskasvatusjohtaja ja kasvatus- ja opetuslautakunta laativat ohjeistuksen katsomuskasvatuksen ja uskonnollisten toimitusten käytännöistä, on tietääkseni vielä laatimatta.

Samoin tekemäni aloite Aurinkopaneeleiden hankinnasta ilman investointia kunnan kiinteistöille, jonka tein samoin Kesäkuussa 2018, tuli myös valtuuston hyväksymäksi vasta Toukokuussa 2020. Tämän päätöksen toimeenpanoa vielä odotamme.

Joulukuussa 2020 tein valtuustoaloitteen kotihoidontuen kuntalisän, Ilmajoki-lisän, käyttöön ottamisesta alle 3 vuotiaiden lasten kotihoitoon kannustamiseksi. Tästä asiasta Kunnanhallitus tosin jo teki toisen asian käsittelyn yhteydessä, minun esityksestäni, yksimielisen päätöksen, että varhaiskasvatusjohtaja velvoitetaan valmistelemaan esitys kuntalisän käyttöönotosta, vaikka varsinainen aloite ei vielä käsittelyyn ole tullutkaan.

Viimeisin aloitteeni, jonka tein Maaliskuussa 2021 , koskee kunnan hankintastrategian luomista, jolla määriteltäisiin miten kunta voisi ohjata hankintojaan mahdollisimman paljon paikallisille yrityksille hankintalain määrittämissä rajoissa. Aika näyttää, tuleeko tämä aloite käsittelyyn vielä tämän valtuustokauden aikana, vai saako uusi valtuusto sen päätettäväkseen.

On siis totta, että aloitteet viipyvät byrokratian rattaissa luvattoman pitkään ja toivoisin että viranhaltijat kiinnittävät asiaan huomiota, niin että asiat valmisteltaisiin viipymättä ja tuotaisiin päätettäväksi viimeistään tuon kuuden kuukauden määräajan puitteissa. Tietenkin myös päätösten täytäntöönpanoon toivoisin hieman ripeyttä.

Juhana Lähdesmäki

Kristillisdemokraatit

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #valtuustoaloite , #valtuustoaloitteet , #aloite , #kunnanvaltuusto , #kunnanhallitus , #viranhaltija , #virkamies , #hallintosääntö , #aurinkopaneeli , #aurinkopaneelit , #uskonto , #seurakunta , #rukous , #ruokarukous , #kasvatus-jaopetuslautakunta ,

Ilmajoen kunnan päivähoidon ostopalvelut

Keskiviikko 6.1.2021 - Juhana Lähdesmäki

Koska Ilmajoen kunnan ostamat päiväkotipalvelut ovat nyt yllättäen saaneet mediassa paljon palstatilaa ja nuolet lentelevät suuntaan ja toiseen, katsoin tarpeelliseksi kirjoittaa lyhyesti, miten asiat oikeasti omalta osaltani ovat tapahtuneet.

Luettuamme Seinäjokinen-lehden uutisen Ilmajoen kunnan Päiväkoti Jump:ilta ostamista päivähoitopalveluista ja ostoon mahdollisesti  liittyvistä epäselvyyksistä, päätimme yhdessä eräiden toisten valtuutettujen kanssa 29. Joulukuuta lähettämällämme sähköpostiviestillä  pyytää viranhaltijoilta selvitystä asiasta. Kyseessä on siis täysin normaali luottamustehtävien hoitoon liittyvä selvityspyyntö. Ainakin omasta mielestäni luottamushenkilöillä on velvollisuus vähintäänkin ottaa selvää kunnassa tapatuvista asioista, jos niissä näyttää olevan minkäänlaista epäselvyyttä. 

Tässä linkki Seinäjokinen-lehden uutiseen: 

https://www.seinajokinen.fi/tero-pitkamaki-maksatti-ilmajoen-kunnalla-lastensa-paivahoidon-omistamassaan-paivakodissa-seinajoella-kirjallista-sopimusta-ei-ole/?fbclid=IwAR25ke507_Vo3a6_Lg_KdmkHHRgz5oPSSPC_4mDfEibIKJvmAUYh-0qv_hk

Yllätyin kovasti, kun Yle:n toimittaja Niklas Joki soitti minulle ja kysyi asiasta. Puhelinkeskustelussa todettiin lyhyesti, mitä Seinäjokinen-lehti uutisoi ja kerroin toimittajalle, että minä en voi asiaan mitään kommentoida, koska olen itse täysin lehtitietojen varassa asiassa. Toimittaja tiesi ennestään, että nimeni on selvityspyynnön allekirjoittajissa ja että Kunnanhallitus tulee saamaan tietoa asiasta Perjantaina 8. Tammikuuta, sen hänelle myönsin.

https://yle.fi/uutiset/3-11724084?fbclid=IwAR1s9sOxwDj8hKxPuwLPcUsbOpEh1RZvY6SyALAjEnWfUuvtSTgsKL0Pjvg

Nyt mediassa on esitetty, että minä olisin jotenkin erityisen aktiivinen arvostelemaan kunnan viranhaltijoiden tai Pitkämäkien toimintaa, mikä ei todellakaan pidä paikaansa !

IS: "Erityisen aktiivinen menettelyn arvostelussa on ollut kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Juhana Lähdesmäki (kd)."

https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000007723247.html?fbclid=IwAR32jPdQJMLNEz6LpCIWPofYLY1BpYBORRw84Va7Je3FpYXoOUnvJ9MF7RY

Totean tässä nyt täysin avoimesti ja rehellisesti, että ainoa aktiivisuuteni koko asiassa on nimeni lisääminen viranhaltijoille tehtyyn selvityspyyntöön. Mutta näin ne asiat muuttuvat mediassa, valitettavasti.

Sitä, miten vain viranhaltijoille ja kunnanhallituksen jäsenille toimitettu selvityspyyntö ylipäätään on tullut median tietoon, on minulle täysi mysteeri. Omasta mielestäni asian käsittely julkisuudessa ennen kuin Kunnanhallitus on päässyt asiaan perehtymään, saattaa olla asian käsittelylle haitaksi.

Itselläni ei ole mitään ennakkoasennetta asiaan, vaan tulen kuuntelemaan viranhaltijoiden selvittelyn tulokset täysin avoimin mielin ja mikäli on toimittu virheellisesti, niin sitten täytyy selvittää onko tarpeellista ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin. Tietenkin toivon, että mitään virheellistä menettelyä ei löydetä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #ilmajoki , #ilmajoenkunta , #ilmajoen-kunta , #päiväkoti , #päiväkotijump , #jump , #teropitkämäki , #pitkämäki , #kunta , #päivähoito , #varhaiskasvatus , #lapsi , #lapset , #vanhempi , #vanhemmat , #viranhaltija , #kunnanjohtaja ,

Puheeni Ilmajoen Kunnanvaltuustolle 18.12.2020

Perjantai 18.12.2020 - Juhana Lähdesmäki

Ilmajoen Kunnanvaltuusto kokoontui tänään Perjantaina 18.12.2020 vuoden viimeiseen kokoukseensa, jossa suurimpina asioina olivat esityslistalla lisämäärärahat vuodelle 2020, vuoden 2021 talousarvio ja suunnitelmaosa vuosille 2022 ja 2023.

Lisämäärärahojen osalta positiivista oli kuitenkin se, että asia tuotiin valtuuston päätettäväksi saman talousarviovuoden aikana, kuten kuntalaki edellyttääkin. Aikaisempina vuosina asiaa on käsitelty vasta seuraavan vuoden Maaliskuussa.

Kuulimme myös Hallinto- ja Talousjohtajan analyysiä kuluvan vuoden taloustilanteen kehittymisestä. Vaikka vielä alkusyksystä näytti siltä, että kunnan tulos painuisi pahasti alijäämäiseksi, näyttää tilanne nyt paljon positiivisemmalta ja verotulototeumasta riippuen saatetaan päästä jopa 1,5 miljoonan ylijäämäiseen tulokseen.

Viranhaltijoiden ja Kunnanhallituksen yhdessä syksyn mittaan työstämä talousarvio vuodelle 2021 oli kokouksen pääaihe. Kunnanhallituksen hyväksyessä budjetin, se näytti noin 0,8 miljoonaa ylijäämää, mutta jälkeenpäin jouduttiin lisäämään 250 000 euron määräraha Terveyskeskuksen vanhan vuodeosaston purkamiseen ja Herralan koulun käytössä olleen rivitalon purkamiseen. Näin ollen talousarvio hyväksyttiin valtuustossa noin 550 000 euroa ylijäämäisenä.

Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen sain oman puheenvuoroni ensimmäisenä, koska olin sen taas ennakolta kirjallisesti pyytänyt.

Tässä puheeni valtuustolle:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat, yleisö ja lehdistö

Olen jo useampana vuonna pitänyt puheen tässä samassa pykälässä ja peräänkuuluttanut käyttötalousmenojen kasvun pysäyttämistä ja yhden prosentin säästökuuria, joka tarkoittaisi noin 800 000 euron parannusta suoraan tulokseen.

Tänä syksynä tähän toiveeseeni on vastattu, kun Kunnanhallitus nimesi johtoryhmän selvitystyöryhmäksi selvittämään lyhyen ja pitkän aikavälin säästökohteita. Hyvin nopealla aikataululla työryhmä löysikin muistaakseni noin 350 000 euron säästöt vuoden 2021 käyttötalousmenoihin. En tietenkään väitä, että nuo säästöt olisi löydetty helposti. Nämä säästöt kuitenkin löydettiin niin, että henkilöstöä ei tarvinnut irtisanoa eikä lomauttaa. Työryhmän työ jatkuu alkuperäisen toimeksiannon mukaan ensi maaliskuun loppuun saakka ja toivoakseni pitkän aikajänteen säästöjä pyritään löytämään lisää.

Kulunut Korona-vuosi on ollut monin tavoin vähintäänkin yllätyksellinen, niin myös kunnan talouden kannalta, sillä vielä alkusyksystä vaikutti että tulos painuu pahasti alijäämäiseksi, mutta loppuvuodesta valtionosuuksiin tehtyjen lisäysten ja loppuvuodesta jonkin verran korjaantuneen verotulokertymän johdosta näyttääkin, että päädymme positiiviseen tulokseen.

Tyytyväisyyteen ja paikalleen jäämiseen ei kuitenkaan ole varaa, vaan nyt on jatkettava määrätietoista työtä kulurakenteen keventämiseksi ja kaikkien mahdollisten säästökohteiden selvittämiseksi. Hallituksen päätöksenteko muun muassa valtionosuuksien suhteen on mielestäni osoittautunut niin ennalta arvaamattomaksi ja poukkoilevaksi, että emme voi tuudittautua sen varaan, että valtio jatkossakin avokätisesti tulisi avuksi kuntien talousahdinkoon, vaan saamme pelätä myös mahdollista valtionosuuksien takaisinperintää. Koska nämä pari kolme seuraavaa vuotta ovat ratkaisevan tärkeitä sen varmistamiseksi, että meillä vielä on itsenäinen Ilmajoen kunta, jonka luottamushenkilöt päättävät miten palvelut Ilmajoella järjestetään, on nyt vapaaehtoisesti etsittävä kaikki mahdolliset toiminnan tehostamiskeinot ja tarvittaessa varauduttava kipeidenkin leikkausten tekemiseen.

Kaikki me varmasti tiedostamme, että kaikki kulut, erityisesti henkilöstökulut nousevat vähintään 1-2 prosentia vuodessa, vaikka henkilöstön määrä pysyisi ennallaan. Nyt onkin tärkeää toimintojen tehostamisen kautta löytää säästökohteita niin, että käyttötalousmenoja saadaan pienennettyä vähintään kustannusten nousun verran, mutta mieluummin 4-5 prosenttia. Missään tapauksessa emme voi jäädä odottamaan että tulopuoli jotenkin automaattisesti tai edes suurten ponnistelujen kautta merkittävästi kasvaisi, joten kustannussäästöt ovat ainoa keino pitää kuntatalous tasapainossa.

Jätän tänään valtuustolle valtuustoaloitteen, joka toteutuessaan osaltaan tuo merkittäviä kustannussäästöjä kunnan käyttötalouteen ja vähintäänkin siirtää investointitarpeita joillain vuosilla eteenpäin.

Kiitos.

Budjettikäsittelyn yhteydessä Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki ponsiesityksen, että Korona-pandemian vuoksi peruuntuneesta valtuuston jouluruokailusta säästyneet varat lahjoitettaisiin Ilmajoen Helluntaiseurakunnan ruoka-apu työn hyväksi. Näin valtuusto myös yksimielisesti päätti tehdä. Arvostan paljon tätä hienoa ehdotusta ja päätöstä !

Varsin erikoinen tapaus oli käsittelyssä viimeisenä asiapykälänä.

Kuntalaisaloitteella vaadittiin Kunnanhallituksen jäseniltä ja asian käsittelyyn osallistuneilta viranhaltijoilta perittäväksi lainvastaisen päätöksen aiheuttamia kuluja. Kunnanhallitus päätti noin 2,5 vuotta sitten merkitä Altia Oyj:n osakkeita yhtiön listautuessa pörssiin ja myydä Viria:n osakkeita vastaavalla summalla. Ilmajoen kunnan hallintosääntö kuitenkin antaa Kunnanhallitukselle oikeuden myydä osakkeita, mutta ei ostaa niitä. Asiaa tulkittiin silloin toisin ja sittemmin Hallinto-oikeus totesi menettelyn lainvastaiseksi.

Viikko sitten Kunnanhallituksen käsitellessä asiaa, kaikki me päätöstä tekemässä olleet jääväsimme itsemme ja varajäsenet tulivat kokoukseen tuon pykälän ajaksi. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle että vahingonkorvauksia ei peritä.

Sama toistui tänään valtuustossa. Kunnahallituksen jäsenet jääväsivät itsensä kyseisen pykälän käsittelystä ja poistuivat salista varajäsenten tullessa sijaistamaan heitä. Asian käsittelyssä oli käyty värikästä keskustelua, mutta lopputuloksena valtuusto päätti, että kuntalaisaloite ei aiheuta toimenpiteitä eikä vahingonkorvauksia peritä.

Jätin tänään myös valtuustoaloitteen kotihoidontuen kuntalisän käyttöönottamisesta Ilmajoella, jonka itseni lisäksi 15 valtuutettua allekirjoitti. Teen toisen bloggauksen, jossa aloiteteksti on luettavissa.

Poliittinen toiminta osaltani jää nyt joulu-tauolle, arkityöt kylläkin jatkuvat vielä aatonattoon saakka.

Haluan toivottaa juuri sinulle oikein rauhallista joulua ja Jumalan siunausta tulevalle vuodelle !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #kunnanvaltuusto , #talousarvio , #investoinnit , #käyttötalous , #henkilöstö , #lomautus , #säästöt , #budjetti , #leikkaukset , #rakenteellisetuudistukset ,

Valtuustoaloitteeni Kotihoidontuen kuntalisästä 18.12.2020

Perjantai 18.12.2020 - Juhana Lähdesmäki

Luovutin tänään Perjantaina 18.12.2020 tämän valtuustoaloitteen Ilmajoen Kunnanvaltuustolle. Itseni lisäksi aloitteen allekirjoitti 15 valtuutettua.

Ilmajoen hallintosäännön mukaan valtuustoaloitteet on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden sisällä niiden jättämisestä.

Valtuustoaloite:

VALTUUSTOALOITE KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄN KÄYTTÖÖNOTTAMISEKSI ILMAJOELLA                                                        18.12.2020

Ilmajoen päivähoito koetaan laadukkaaksi, mutta koska Ilmajoki on kasvukunta, kasvaa myös päivähoitopaikkojen tarve asukasluvun mukana. Erityisesti tulevina vuosina, kun kunnan lainamäärä tulee kasvamaan merkittävästi laajojen pakollisten investointitarpeiden vuoksi, tulee välttämättä löytää keinoja helpottaa varhaiskasvatuksen tilantarpeiden ja henkilöstöresurssien kasvupaineita. Lisäksi ainakin Jaakonkujan päiväkoti on nykyisellään toiminut väliaikaisen rakennusluvan turvin, joten sen suhteen on myös tehtävä ratkaisuja ja esimerkiksi Vanamon päiväkodille on tarve tehdä merkittäviä korjaustoimenpiteitä.

Ilmajoella on myös paljon keskustelua herättänyt varhaiskasvatuksen henkilöstön määrä ja lainsäätäjän määräämät henkilöstömitoitukset. Uusi henkilöstömitoitus vaatii alle kolmevuotiaiden ryhmässä yhden kasvattajan / 4 lasta, kun yli kolmevuotiaiden ryhmässä mitoitus on 1 kasvattaja / 7 lasta. Näin ollen alle kolmevuotiaiden päivähoito tulee kunnalle kaikkein kalleimmaksi.

Päivähoidon kysyntää voitaisiin hillitä lasten kotihoitoon kannustavalla kuntalisällä, ns. Ilmajoki-lisällä.

Kuntalisän maksaminen on perusteltua myös erilaisissa taloudellisissa tilanteissa olevien perheiden lasten tasavertaisuuden näkökulmasta. Tällä hetkellä ainoastaan hyvin toimeentulevat perheet, joissa toinen vanhempi ansaitsee merkittävän osuuden perheen tuloista tai perheet, joissa toinen vanhempi on työtön, voivat käytännössä luopua ilman kuntalisää subjektiivisesta päivähoito‐ oikeudestaan ja hoitaa lastaan kotona.

Tavalliselle työssäkäyvälle pudotus ansiosidonnaiselta vanhempainrahalta Kelan kotihoidontuelle on liian suuri, ja paineet pikaiseen työhön paluuseen kasvavat. Ilmajoki-lisällä voisimme kannustaa noita 9-10 kk ikäisten lasten vanhempia jatkamaan lapsen kotihoitoa pidempään.

Vertailtaessa eri kuntien maksamia kuntalisiä on havaittu toimivaksi malliksi kuntalisän rajaamisen siten, että se palvelee kuntalaisten lisäksi myös kuntaa. Rajauksilla voidaan vaikuttaa paitsi siihen, minkä ikäisiä lapsia kannustetaan hoitamaan kotona, myös siihen, että kuntalisä toisi todellisen vaihtoehdon päivähoidolle. Lisä voidaan kohdistaa niille perheille, jotka taloudellisen tilanteensa vuoksi käyttäisivät kunnallisia päivähoitopalveluita.

Keskusteluissa kuntalisästä ovat jotkut esittäneet huolensa siitä, että kotihoidossa olevien joukosta erityistä tukea tarvitsevia ei huomata tarpeeksi ajoissa. Siksi ehdotetaan kuntalisän maksamista 3-vuotiaaksi saakka. Tämä olisi perusteltua myös siksi, että alle 3-vuotiaiden hoidon järjestäminen kunnallisessa hoitopaikassa tuo kunnalle suurimmat kustannukset.

Myös uusimmat kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset osoittavat että pienelle lapselle ei ole eduksi liian aikainen varhaiskasvatukseen siirtyminen. Marraskuussa 2020 julkaistiin Tutkijatohtori Aino Saarisen väitöskirja, jonka mukaan päiväkodin aloittaminen liian varhain, liian iso ryhmäkoko ja liian pitkät hoitopäivät kasvattavat aggressiivisen käyttäytymisen riskiä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007611438.html?fbclid=IwAR3EVqw1fVayv88M2EgcB-1lGjiPWLKjUykaA1wtjl-vHrf6vWL9NA_BhC0

Jos kunta tarjoaisi vaihtoehtona kunnalliselle päivähoitopaikalle 150 - 250 euron suuruista Ilmajoki-lisää, saisi kunta merkittävät säästöt jokaista kotihoitoon jäävää lasta kohden kuukaudessa. Vanhemmille 150 – 250 euron Ilmajoki-lisä toisi todellisen taloudellisen vaihtoehdon.

Säästömahdollisuuksien lisäksi kuntalisä vahvistaisi Ilmajoen kunnan lapsiperheystävällistä imagoa entisestään vahvemmaksi.

ME ALLEKIRJOITTANEET ILMAJOEN KUNNANVALTUUTETUT ESITÄMME ETTÄ:

Ilmajoella aloitetaan valmistelut kotihoidontuen kuntalisän, Ilmajoki-lisän, käyttöönotosta lakisääteisen kotihoidontuen lisäksi, siten että lisää aloitetaan maksamaan 1.8.2021 alkaen 150 - 250 €/kk suuruista kotihoidontuen kuntalisää kohdennettuna lasta kotona hoitavalle vanhemmalle seuraavin rajauksin:

- Maksetaan perheen nuorimmasta lapsesta Kelan kotihoidontukeen oikeutetulle vanhemmalle, joka hoitaa alle 3-vuotiasta lasta itse kotona.

- Maksetaan vähintään kahden täyden kalenterikuukauden jaksolta, ja sen maksaminen päättyy viimeistään syntymäpäivää edeltävän kuukauden lopussa lapsen täyttäessä 3 vuotta.

- Lasta hoitava äiti tai isä on hoitovapaalla työstään tai keskeyttänyt opintonsa lasta hoitaakseen tai hän on yrittäjä, joka jää kotiin hoitamaan lastaan. Jos äidin tai isän työsuhde on ollut määräaikainen, hänen on kuntalisää saadakseen pitänyt olla työssä vähintään neljä kuukautta äitiyslomalle tai hoitovapaalle jäämistä edeltävien kuuden kuukauden aikana.

- Mikäli perheeseen syntyy uusi lapsi myönnetyn kuntalisän aikana, on perheellä oikeus äitiys- ja vanhempainrahakauden jälkeen siirtyä takaisin kuntalisän piiriin.

- Perheen toisen aikuisen (vanhempi tai avopuoliso) tulee olla työssä tai opiskelijana koko kuntalisän maksuajan.

- Kuntalisää ei makseta, jos kotiin jäävä vanhempi on kotona jonkun muun syyn kuin lapsen hoidon vuoksi (esim. työttömänä saaden työttömyyskorvausta, kotona yksityisyrittäjänä, äitiys- tai vanhempainrahalla, sairauspäivärahalla, eläkkeellä tai vuosilomalla).

Ilmajoella 18.12.2020

__________________________________

Juhana Lähdesmäki

1 kommentti . Avainsanat: #ilmajoki , #ilmajoenkunta , #ilmajoen-kunta , #kunta , #kotihoidontuki , #kuntalisä , #kotihoidontuenkuntalisä , #kunnanvaltuusto , #valtuustoaloite , #aloite , #päivähoito , #kotihoito , #varhaiskasvatus , #lapsi , #lapset , #vanhempi , #vanhemmat ,

Vanhemmat kirjoitukset »