Blogi

Puheeni Ilmajoen Kunnanvaltuustolle 18.12.2020

Perjantai 18.12.2020 - Juhana Lähdesmäki

Ilmajoen Kunnanvaltuusto kokoontui tänään Perjantaina 18.12.2020 vuoden viimeiseen kokoukseensa, jossa suurimpina asioina olivat esityslistalla lisämäärärahat vuodelle 2020, vuoden 2021 talousarvio ja suunnitelmaosa vuosille 2022 ja 2023.

Lisämäärärahojen osalta positiivista oli kuitenkin se, että asia tuotiin valtuuston päätettäväksi saman talousarviovuoden aikana, kuten kuntalaki edellyttääkin. Aikaisempina vuosina asiaa on käsitelty vasta seuraavan vuoden Maaliskuussa.

Kuulimme myös Hallinto- ja Talousjohtajan analyysiä kuluvan vuoden taloustilanteen kehittymisestä. Vaikka vielä alkusyksystä näytti siltä, että kunnan tulos painuisi pahasti alijäämäiseksi, näyttää tilanne nyt paljon positiivisemmalta ja verotulototeumasta riippuen saatetaan päästä jopa 1,5 miljoonan ylijäämäiseen tulokseen.

Viranhaltijoiden ja Kunnanhallituksen yhdessä syksyn mittaan työstämä talousarvio vuodelle 2021 oli kokouksen pääaihe. Kunnanhallituksen hyväksyessä budjetin, se näytti noin 0,8 miljoonaa ylijäämää, mutta jälkeenpäin jouduttiin lisäämään 250 000 euron määräraha Terveyskeskuksen vanhan vuodeosaston purkamiseen ja Herralan koulun käytössä olleen rivitalon purkamiseen. Näin ollen talousarvio hyväksyttiin valtuustossa noin 550 000 euroa ylijäämäisenä.

Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen sain oman puheenvuoroni ensimmäisenä, koska olin sen taas ennakolta kirjallisesti pyytänyt.

Tässä puheeni valtuustolle:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat, yleisö ja lehdistö

Olen jo useampana vuonna pitänyt puheen tässä samassa pykälässä ja peräänkuuluttanut käyttötalousmenojen kasvun pysäyttämistä ja yhden prosentin säästökuuria, joka tarkoittaisi noin 800 000 euron parannusta suoraan tulokseen.

Tänä syksynä tähän toiveeseeni on vastattu, kun Kunnanhallitus nimesi johtoryhmän selvitystyöryhmäksi selvittämään lyhyen ja pitkän aikavälin säästökohteita. Hyvin nopealla aikataululla työryhmä löysikin muistaakseni noin 350 000 euron säästöt vuoden 2021 käyttötalousmenoihin. En tietenkään väitä, että nuo säästöt olisi löydetty helposti. Nämä säästöt kuitenkin löydettiin niin, että henkilöstöä ei tarvinnut irtisanoa eikä lomauttaa. Työryhmän työ jatkuu alkuperäisen toimeksiannon mukaan ensi maaliskuun loppuun saakka ja toivoakseni pitkän aikajänteen säästöjä pyritään löytämään lisää.

Kulunut Korona-vuosi on ollut monin tavoin vähintäänkin yllätyksellinen, niin myös kunnan talouden kannalta, sillä vielä alkusyksystä vaikutti että tulos painuu pahasti alijäämäiseksi, mutta loppuvuodesta valtionosuuksiin tehtyjen lisäysten ja loppuvuodesta jonkin verran korjaantuneen verotulokertymän johdosta näyttääkin, että päädymme positiiviseen tulokseen.

Tyytyväisyyteen ja paikalleen jäämiseen ei kuitenkaan ole varaa, vaan nyt on jatkettava määrätietoista työtä kulurakenteen keventämiseksi ja kaikkien mahdollisten säästökohteiden selvittämiseksi. Hallituksen päätöksenteko muun muassa valtionosuuksien suhteen on mielestäni osoittautunut niin ennalta arvaamattomaksi ja poukkoilevaksi, että emme voi tuudittautua sen varaan, että valtio jatkossakin avokätisesti tulisi avuksi kuntien talousahdinkoon, vaan saamme pelätä myös mahdollista valtionosuuksien takaisinperintää. Koska nämä pari kolme seuraavaa vuotta ovat ratkaisevan tärkeitä sen varmistamiseksi, että meillä vielä on itsenäinen Ilmajoen kunta, jonka luottamushenkilöt päättävät miten palvelut Ilmajoella järjestetään, on nyt vapaaehtoisesti etsittävä kaikki mahdolliset toiminnan tehostamiskeinot ja tarvittaessa varauduttava kipeidenkin leikkausten tekemiseen.

Kaikki me varmasti tiedostamme, että kaikki kulut, erityisesti henkilöstökulut nousevat vähintään 1-2 prosentia vuodessa, vaikka henkilöstön määrä pysyisi ennallaan. Nyt onkin tärkeää toimintojen tehostamisen kautta löytää säästökohteita niin, että käyttötalousmenoja saadaan pienennettyä vähintään kustannusten nousun verran, mutta mieluummin 4-5 prosenttia. Missään tapauksessa emme voi jäädä odottamaan että tulopuoli jotenkin automaattisesti tai edes suurten ponnistelujen kautta merkittävästi kasvaisi, joten kustannussäästöt ovat ainoa keino pitää kuntatalous tasapainossa.

Jätän tänään valtuustolle valtuustoaloitteen, joka toteutuessaan osaltaan tuo merkittäviä kustannussäästöjä kunnan käyttötalouteen ja vähintäänkin siirtää investointitarpeita joillain vuosilla eteenpäin.

Kiitos.

Budjettikäsittelyn yhteydessä Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki ponsiesityksen, että Korona-pandemian vuoksi peruuntuneesta valtuuston jouluruokailusta säästyneet varat lahjoitettaisiin Ilmajoen Helluntaiseurakunnan ruoka-apu työn hyväksi. Näin valtuusto myös yksimielisesti päätti tehdä. Arvostan paljon tätä hienoa ehdotusta ja päätöstä !

Varsin erikoinen tapaus oli käsittelyssä viimeisenä asiapykälänä.

Kuntalaisaloitteella vaadittiin Kunnanhallituksen jäseniltä ja asian käsittelyyn osallistuneilta viranhaltijoilta perittäväksi lainvastaisen päätöksen aiheuttamia kuluja. Kunnanhallitus päätti noin 2,5 vuotta sitten merkitä Altia Oyj:n osakkeita yhtiön listautuessa pörssiin ja myydä Viria:n osakkeita vastaavalla summalla. Ilmajoen kunnan hallintosääntö kuitenkin antaa Kunnanhallitukselle oikeuden myydä osakkeita, mutta ei ostaa niitä. Asiaa tulkittiin silloin toisin ja sittemmin Hallinto-oikeus totesi menettelyn lainvastaiseksi.

Viikko sitten Kunnanhallituksen käsitellessä asiaa, kaikki me päätöstä tekemässä olleet jääväsimme itsemme ja varajäsenet tulivat kokoukseen tuon pykälän ajaksi. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle että vahingonkorvauksia ei peritä.

Sama toistui tänään valtuustossa. Kunnahallituksen jäsenet jääväsivät itsensä kyseisen pykälän käsittelystä ja poistuivat salista varajäsenten tullessa sijaistamaan heitä. Asian käsittelyssä oli käyty värikästä keskustelua, mutta lopputuloksena valtuusto päätti, että kuntalaisaloite ei aiheuta toimenpiteitä eikä vahingonkorvauksia peritä.

Jätin tänään myös valtuustoaloitteen kotihoidontuen kuntalisän käyttöönottamisesta Ilmajoella, jonka itseni lisäksi 15 valtuutettua allekirjoitti. Teen toisen bloggauksen, jossa aloiteteksti on luettavissa.

Poliittinen toiminta osaltani jää nyt joulu-tauolle, arkityöt kylläkin jatkuvat vielä aatonattoon saakka.

Haluan toivottaa juuri sinulle oikein rauhallista joulua ja Jumalan siunausta tulevalle vuodelle !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #kunnanvaltuusto , #talousarvio , #investoinnit , #käyttötalous , #henkilöstö , #lomautus , #säästöt , #budjetti , #leikkaukset , #rakenteellisetuudistukset ,

Puhe Ilmajoen Kunnanvaltuustolle 20.12.2019

Perjantai 20.12.2019 - Juhana Lähdesmäki

Ilmajoen Kunta, Kunnanvaltuusto 20.12.2019

Puheenvuoro pykälään KV54 §

 https://youtu.be/EHny0e7oUck

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja viranhaltijat, lehdistö ja yleisö.

 

Haluan käyttää tämän lyhyen puheenvuoron koskien vuoden 2020 talousarviota, sekä taloussuunnitelmaa tuleville vuosille.

Viranhaltijat ovat työstäneet budjettia alkusyksystä alkaen ja ensimmäisiä lukuja meille valtuutetuille esiteltiin budjettiseminaarissa Kivitipussa Lokakuun 11. päivänä. Sen jälkeen viranhaltijat vielä olivat ansiokkaasti etsineet käyttötalouteen säästökohteita, ennen kuin me kunnanhallituksessa pääsimme käsittelemään talousarviota vain vähän ennen edellistä valtuuston kokousta, jossa äänestyksen jälkeen päätettiin nostaa kunnallisveroprosentti 21%:iin. Kerroin jo tuolloin mielipiteenäni, että kunnanhallituksella oli aivan liian lyhyt aika käsitellä taloudelliselta näkökulmalta katsottuna suurinta tehtäväänsä, talousarvion valmistelua valtuuston päätettäväksi.

Nyt meillä on edessämme budjettikirja ja päätettävänä niin käyttötalousbudjetti kuin investointibudjettikin. Valitettavasti kävi niin, että kunnanhallitus sai investointibudjetin käsiteltäväkseen reilut kaksi viikkoa sitten, jolloin oli jo niin kiire, että käsittely oli tehtävä yhdessä kokouksessa, ettei budjettikirjan painaminen viivästy. Ainakin itse olisin halunnut että investointi osaa olisi ehditty käsitellä useammassa kokouksessa. Kyseisessä kokouksessa ei ollut lainkaan käytettävissä  esimerkiksi Herralan koulun uudisosan irtaimistoluetteloa, loppusummaltaan reilut 163000 €, joka minulla nyt on tässä kädessäni. Olisin toki kaivannut tarkempaa taustatietoa myös monista muista investointiosan kohteista.

Miksi näihin haluan kiinnittää huomiota on se, että mielestäni korvausrakentamiskohteissa täytyy aina tarkkaan selvittää, mitä aikaisemmissa tiloissa käytössä ollutta irtaimistoa, koneita ja laitteita voidaan edelleen hyödyntää uusissa tiloissa ja hankkia vain välttämättömät hankinnat uusina. Näkemykseni on, että korvaushankintoja joka tapauksessa tehdään kunnassa vuosittain, joten ei ole mahdollista että aivan kaikki irtaimisto olisi käyttökelvotonta uusiin tiloihin muutettaessa.

Esimerkkinä kerron, että pari vuotta sitten Tammikuhnalan päiväkodin irtaimistoon oli alkuperäisessä budjettiesityksessä varattu 270000 €, mutta keskusteltuamme asiasta kunnanhallituksessa, päädyimme siihen että lopetettavista päiväkodeista ja ryhmiksistä voidaan hyödyntää runsaasti käyttökelpoista irtaimistoa. Lopullisessa talousarviossa Tammikuhnalan irtaimistoon osoitettiin  70000 € määräraha ja siitä huolimatta siellä ei juurikaan aikaisemmin käytössä ollutta irtaimistoa näy.

Olen kunnanhallituksessa esittänyt, että tulevina vuosina budjettivalmistelu tulee aloittaa viimeistään välittömästi kesälomien jälkeen, ellei jo aikaisemminkin. Tämä on välttämätöntä siitä syystä, että asiat varmasti ehditään myös luottamuselimissä käsitellä riittävällä tarkkuudella.

Nämä tulevat vuodet tulevat olemaan taloudellisesti erittäin raskaita, sillä pakollisia investointeja kunnalla näyttää olevan tiedossa pitkälle tulevaisuuteen. Ensi vuonna kunta tulee investoimaan lähes 10,4 miljoonalla, joka tarkoittaa käsittääkseni lainakannan kasvua noin 6 miljoonalla. Eikä velkaantuminen pysähdy vielä ensi vuonnakaan, vaikka se ei aivan yhtä pahalta tässä vaiheessa näytäkään. Yllätyksiin on kuitenkin syytä varautua, niitähän meille on viime vuosina tullut vähintäänkin riittävästi, joten niistä toivottavasti otamme myös opiksemme.

Varmasti kaikki tiedämme sen kunnissa vuosikymmeniä käytössä olleen tavan, että kun budjetissa on tietty määrä rahaa hallintokunnalle varattu, niin se aivan varmasti pyritään vuoden aikana käyttämään. Enkä kiellä, etteikö aivan asiallisia käyttökohteita varmasti löydykin. Koska kuitenkin Ilmajoen kunnan, niin kuin lähes kaikkien muidenkin kuntien, talous on ensi vuonna ja tulevinakin vuosina erittäin kireä, vetoan nyt kaikkiin kunnan työntekijöihin ja viranhaltijoihin, että budjetoiduista varoista huolimatta jokainen pyrkisi omalla paikallaan myös kesken budjettikauden etsimään niitä tehostus ja säästökohteita, miettimään tarkkaan onko joku korvausinvestointi tehtävä juuri nyt, vai voisiko sitä lykätä parilla vuodella. Jokainen työntekijä on asiantuntija juuri omassa työssään, joten sieltä suorittavasta portaasta uskon löytyvän ne parhaat tehostamis ideat. Kun kunnan käyttötalousmenot ovat noin 80 miljoonaa ja henkilöstöäkin noin 700, niin hyvinkin merkittäviä kokonaissäästöjä on mahdollista löytää hyvin pienilläkin kehittämistoimenpiteillä jos kaikki saadaan sitoutettua tähän ajatukseen.

Jokaisen on tärkeää osallistua säästötalkoisiin niin, että tämä yhteinen kuntamme voisi edelleenkin säilyttää taloudellisen elinvoimansa, eikä mihinkään äärimmäisiin leikkauksiin tarvitsisi ryhtyä.

Kiitos.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #budjetti , #talousarvio , #budjettikokous , #2020 , #leikkaukset , #säästöt , #velkaantuminen , #investoinnit , #ilmajoki , #kunnanvaltuusto , #valtuusto , #kunnanhallitus ,