Blogi
ValtuustoaloitteistaKeskiviikko 12.5.2021 - Juhana Lähdesmäki Tässä viimeisin mielipidekirjoitukseni Ilmajoki-lehdessä Keskiviikkona 12.5.2021 Valtuustoaloitteista Tällä palstalla oli aikaisemmin PS valtuustoryhmän mielipidekirjoitus koskien valtuustoaloitteita ja siitä sain kimmokkeen itsekin kirjoittaa muutamia ajatuksia samasta aiheesta. Kuluneella valtuustokaudella olen itse tehnyt useita valtuustoaloitteita, joita ilokseni muutkin valtuutetut ovat laajasti allekirjoittaneet. On totta, että aloitteiden eteneminen viranhaltijoiden pöydillä on kestänyt luvattoman pitkään. Ilmajoen kunnan hallintosääntöön on kirjattu, että valtuustoaloitteet on otettava käsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa niiden jättämisestä. Tästä huolimatta esimerkiksi tekemäni valtuustoaloite seurakuntien yhteistyöstä ja mm. ruokarukouksista varhaiskasvatuksessa, jonka tein Kesäkuussa 2018, tuli valtuuston yksimielisesti hyväksymäksi vasta Toukokuussa 2020. Kun valtuusto hyväksyi aloitteen, olisin luonnollisesti odottanut, että päätös toimeenpannaan viipymättä. Kuitenkin vasta tässä kuussa, kuten saimme Ilmajoki-lehdestä 5.5. lukea, on allekirjoitettu yhteistyösopimus Seurakunnan ja kunnan välillä. Hyvä että asia vihdoin saatiin hoidettua. Tosin päätöstekstiin kirjattu vaatimus, että varhaiskasvatusjohtaja ja kasvatus- ja opetuslautakunta laativat ohjeistuksen katsomuskasvatuksen ja uskonnollisten toimitusten käytännöistä, on tietääkseni vielä laatimatta. Samoin tekemäni aloite Aurinkopaneeleiden hankinnasta ilman investointia kunnan kiinteistöille, jonka tein samoin Kesäkuussa 2018, tuli myös valtuuston hyväksymäksi vasta Toukokuussa 2020. Tämän päätöksen toimeenpanoa vielä odotamme. Joulukuussa 2020 tein valtuustoaloitteen kotihoidontuen kuntalisän, Ilmajoki-lisän, käyttöön ottamisesta alle 3 vuotiaiden lasten kotihoitoon kannustamiseksi. Tästä asiasta Kunnanhallitus tosin jo teki toisen asian käsittelyn yhteydessä, minun esityksestäni, yksimielisen päätöksen, että varhaiskasvatusjohtaja velvoitetaan valmistelemaan esitys kuntalisän käyttöönotosta, vaikka varsinainen aloite ei vielä käsittelyyn ole tullutkaan. Viimeisin aloitteeni, jonka tein Maaliskuussa 2021 , koskee kunnan hankintastrategian luomista, jolla määriteltäisiin miten kunta voisi ohjata hankintojaan mahdollisimman paljon paikallisille yrityksille hankintalain määrittämissä rajoissa. Aika näyttää, tuleeko tämä aloite käsittelyyn vielä tämän valtuustokauden aikana, vai saako uusi valtuusto sen päätettäväkseen. On siis totta, että aloitteet viipyvät byrokratian rattaissa luvattoman pitkään ja toivoisin että viranhaltijat kiinnittävät asiaan huomiota, niin että asiat valmisteltaisiin viipymättä ja tuotaisiin päätettäväksi viimeistään tuon kuuden kuukauden määräajan puitteissa. Tietenkin myös päätösten täytäntöönpanoon toivoisin hieman ripeyttä. Juhana Lähdesmäki Kristillisdemokraatit |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #valtuustoaloite , #valtuustoaloitteet , #aloite , #kunnanvaltuusto , #kunnanhallitus , #viranhaltija , #virkamies , #hallintosääntö , #aurinkopaneeli , #aurinkopaneelit , #uskonto , #seurakunta , #rukous , #ruokarukous , #kasvatus-jaopetuslautakunta , |