Blogi

Kotihoidontuen kuntalisä peruutettiin Ilmajoella

Keskiviikko 25.1.2023 - Juhana Lähdesmäki

Ilmajoen kuntatrategiassa luvataan, että Ilmajoella halutaan tarjota maakunnan parhaat lapsiperheiden palvelut.

Oma näkemykseni on, että parhaat palvelut tarkoittavat muun muassa perheiden valinnan vapautta, millä tavoin he haluavat lastenhoidon järjestää. Ilmajoella on tarjolla kunnallisia päiväkoteja, yksityinen opetuspäiväkoti ja perhepäivähoitoa. Lapsia on myös kotihoidossa Kelan kotihoidontuen avustamana.

Tavalliselle työssäkäyvälle pudotus ansiosidonnaiselta vanhempainrahalta Kelan kotihoidontuelle on liian suuri, ja paineet pikaiseen työhön paluuseen kasvavat. Kotihoidontuen kuntalisällä voidaan kannustaa noita 9-10 kk ikäisten lasten vanhempia jatkamaan lapsen kotihoitoa pidempään.

Myös uusimmat kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset osoittavat että pienelle lapselle ei ole eduksi liian aikainen varhaiskasvatukseen siirtyminen. Marraskuussa 2020 julkaistiin Tutkijatohtori Aino Saarisen väitöskirja, jonka mukaan päiväkodin aloittaminen liian varhain, liian iso ryhmäkoko ja liian pitkät hoitopäivät kasvattavat aggressiivisen käyttäytymisen riskiä.

Valtakunnallisesti on myös valtava pula koulutetusta varhaiskasvatuksen henkilökunnasta ja Ilmajoella lapsiperherikkaana kuntana päiväkotien seinät pullistelevat ja monet perheet joutuvat jonottamaan päivähoitopaikkaa. Koska kaikkein pienimpien, alle kolmevuotiaiden lasten ryhmät ovat pienempiä, sitovat ne enemmän hoitohenkilökuntaa. Siksi alle kolmevuotiaiden kotihoito vapauttaisi päiväkotikapasiteettia ja uusien päiväkotien rakentamispaine helpottaisi edes hieman.

Kotihoidontuen kuntalisällä on myös mahdollista säästää kunnan varhaiskasvatuskuluissa, sillä Ilmajoen kunnan omana tuotantona alle kolmevuotiaiden lasten päivähoito maksaa päiväkodissa noin 1100 euroa kuukaudessa ja sama summa on myös palvelusetelin arvo elokuusta 2022 alkaen. Palvelusetelin arvon on vastattava oman palvelutuotannon kustannuksia. Jos kuntalisää maksettaisiin vaikkapa 250 euroa lasta kohti, on selvää, että kunnalle syntyisi merkittäviä säästöjä kuntalisän käyttöönotosta, kunhan kuntalisän säännöt laaditaan huolellisesti.

Tein Joulukuussa 2020 Ilmajoen Kunnanvaltuustossa valtuustoaloitteen kotihoidontuen kuntalisän käyttöönotosta.

Viranhaltija toi aloitteen Toukokuussa 2021 Kunnanhallitukselle päätösehdotuksella:

” -asiaan palataan tarkemmin myöhemmin syksyllä, kun tarkastellaan varhaiskasvatusta kokonaisuutena. Asiaan liittyy mm. Varhaiskasvatuksen palveluverkko ja palveluseteli.", jonka hallitus esitti valtuustolle ja Kesäkuussa 2021 valtuusto hyväksyi tuolla merkinnällä valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Tässä vaiheessa oli jo tullut selväksi, että niin Varhaiskasvatusjohtaja kuin Hallintojohtajakin vastustivat kuntalisää.

Valitettavasti tuo asiaan palaaminen ei kuitenkaan toteutunut päätöksen mukaisesti ja siksi jouduin esittämään kotihoidontuen kuntalisää varten määrärahaa vuoden 2022 talousarviopykälässä Joulukuussa 2021 valtuuston budjettikokouksessa. Esitystäni seuranneessa äänestyksessä määrärahan varaaminen kuntalisää varten sai kannalleen valtuutettujen selkeän enemmistön ja näin määräraha kotihoidontuen kuntalisää varten varattiin vuoden 2022 talousarvioon.

Keväällä 2022 kun olin tiedustellut Varhaiskasvatusjohtajalta, miksi kuntalisää ei ole tuotu Kunnanhallituksen päätettäväksi, hän esitteli asian Kunnanhallitukselle niin, että käyttöönotto ei enää sinä vuonna onnistu, koska Kelan käsittelyaika on niin pitkä. Tämän vuoksi Kunnanhallitus päätti, että määrärahaa esitetään siirrettäväksi seuraavalle vuodelle, että kuntalisä-kokeilu voitaisiin valmistella kunnolla ja aloittaa vuoden alussa tai elokuun alussa.

Vuoden 2023 budjettiesityksessä ei kaikesta huolimatta ollut lainkaan mainintaa kuntalisästä, joten päädyin Joulukuun alussa Kunnanhallituksen kokouksessa jälleen esittämään kotihoidontuen kuntalisän käyttöön ottamista ja määrärahan varaamista vuoden 2023 talousarvioon. Esitykseni voitti äänestyksen äänin 6-5 , joten kunnanhallitus esitti valtuustolle kuntalisän käyttöönottoa ja määrärahan varaamista.

Valitettavasti lentoaikataulujen muuttumisen vuoksi en itse päässyt paikalle Joulukuun 2022 Kunnanvaltuuston kokoukseen puolustamaan kuntalisää. Kokouksessa Vihreiden valtuutettu esitti että kuntalisää koskeva kohta 5. poistetaan talousarviopykälästä ja muutamat Keskustan ja Demareiden valtuutetut kannattivat esitystä. Seuranneessa äänestyksessä kuntalisä hylättiin äänin 19-15. Itse olen hyvin pettynyt, että monet valtuutetut, jotka vain vuotta aiemmin äänestivät lapsiperheiden valinnanvapauden puolesta, olivat nyt kääntäneet takkinsa ja äänestivät nyt kuntalisän poistamista talousarviosta. Kuntalisän käyttöönotto peruutettiin Vihreiden, Demareiden, Keskustan ja Kokoomuksen valtuutettujen äänin. Vain Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten valtuustoryhmät kokonaisuudessaan kannattivat kuntalisän käyttöönottoa.

Tiedän että monet vanhemmat ovat malttamattomana odottaneet kotihoidontuen kuntalisän käyttöönottoa niin, että heillä olisi paremmat taloudelliset mahdollisuudet hoitaa pienet lapsensa kotona joko itse tai esimerkiksi isovanhempien toimesta. Voin vain kuvitella sitä pettymystä, mikä jo päätetyn kuntalisän peruuttamisesta aiheutui.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #kotihoidontuki , #kuntalisä , #Ilmajoki-lisä , #kotihoidontuenkuntalisä , #kela , #kunnanvaltuusto , #kunnanvaltuutetut , #kunnanhallitus , #hallitus , #valtuutettu , #valtuutetut , #äänestys , #lapset , #lapsiperheet , #perheet , #vanhemmat ,

Muutosesitykseni Kunnanhallitukselle tuulivoimaa koskevissä pykälissä

Maanantai 7.12.2020 - Juhana Lähdesmäki

Ilmajoen Kunnanhallitus käsitteli kolmea tuulivoimaan liittyvää pykälää kokouksessaan 30.11.2020

Tein kaikkiin pykäliin muutetun päätösesityksen, joista sitten äänestettiin.

Tässä pykälien kunnanjohtajan päätösesitykset ja tekemäni uudet päätösesitykset äänestystuloksineen.

KH 30.11.2020 § 294

Kunnanjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus päättää esittää kuntalaisaloitteen kunnanvaltuuston päätettäväksi.

Päätös:

Juhana Lähdesmäki esittää muutettua päätösesitystä:

”Kunnanhallitus esittää että kunnanvaltuusto päättää hyväksyä kuntalaisaloitteen "

Äänestystulos 7 - 3 , muutettu päätösesitys hyväksyttiin.

KH 30.11.2020 § 295

Esityslistan oheismateriaalina

- Tuulivoiman vaiheyleiskaavakartta

- Kaavaselostus

- Luontoselvitykset

- Lausunnot

- Mielipiteet 1 ja 2

Kunnanjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus päättää esittää asian kunnanvaltuuston päätettäväksi.

 

Juhana Lähdesmäki esittää muutettua päätösehdotusta:

Kunnanhallitus päättää esittää, että kunnanvaltuusto päättää hylätä tuulivoiman vaiheyleiskaavan kokonaisuudessaan.

Perusteluina todetaan seuraavaa:

Tuulivoiman vaiheyleiskaavaehdotus sijoittuu maisemallisesti herkälle alueelle, jossa sijaitsee valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaita Lakeusmaisema-alueita ja kulttuuriympäristöjä. Kaavoitettavilla alueilla on merkittäviä luonnon monimuotoisuuden kannalta herkkiä kohteita, jotka tuhoutuisivat peruuttamattomasti tuulivoimarakentamisen toteutuessa. Muun muassa kunnan asukkaiden näkemyksen mukaan tuulivoima-teollisuusalueen rakentamisesta aiheutuu merkittäviä maisemahaittoja, jotka heijastuvat kestämättömällä tavalla asukkaiden asumisviihtyvyyteen kunnassa. Koska Ilmajoen kunta haluaa profiloitua rauhalliseksi maalaismaiseksi ja asukasystävälliseksi kunnaksi ovat asukkaiden asumisviihtyvyys ja muuttovoitto ratkaisevan tärkeitä muun muassa kunnan verotulojen ja elinvoiman kannalta. Myös alueen asukas- ja kyläyhdistykset kokevat tuulipuiston maisemahaitat suuriksi esimerkiksi asumisviihtyvyyden kannalta. Merkittävä määrä alueella toimivia luonnonsuojelu- , metsästys- ja muita yhdistyksiä ovat esittäneet kriittisiä kantoja kaavaan. Sadat kuntalaiset ovat esittäneet huomautuksia kaavasta vaatien sen hylkäämistä.

Tuulivoimarakentaminen ei ole riittävän hyvin yhteen sovitettavissa alueen muun käytön kanssa, eikä kaavaehdotus vaali riittävällä tavalla alueella ja sen ympäristössä esiintyviä maisema- ja luontoarvoja.

Äänestystulos 9 - 1 , muutettu päätösesitys hyväksyttiin.

WPD FINLAND OY OKSIVUOREN TUULIPUISTOHANKE

KH 30.11.2020 § 296

                           Kunnanjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus päättää esittää Oksivuoren tuulipuistohankkeen valtuuston käsiteltäväksi wpd:n pyynnön mukaisesti.

Päätös:

 

Juhana Lähdesmäki esittää muutettua päätösehdotusta:

Koska Oksivuoren tuulipuiston kaavoitus sisältyy jo pykälässä KH 30.11.2020 § 295 käsiteltyyn tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavaan, WPD FINLAND OY;n kirjettä ja Oksivuoren tuulipuistohanketta ei ole tarkoituksenmukaista esittää valtuuston käsiteltäväksi.

Kunnanhallitus päättää että Oksivuoren tuulipuistohanketta ei esitetä valtuuston käsiteltäväksi.

Äänestystulos 8 - 2 , muutettu päätösesitys hyväksyttiin.

Tänään, eli 7.12.2020 ovat nuo kaksi ensimmäistä asiaa, eli suojaetäisyys ja tuulivoiman vaiheyleiskaava kunnanvaltuuston käsittelyssä. Illalla tiedetään miten niissä kävi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #kunnanhallitus, #tuulivoima , #suojaetäisyys , #tuulivoimala , #esitys , #päätös , #päätösesitys , #pykälä , #äänestys ,

Tuulivoimakaava kaatui Ilmajoella !

Maanantai 7.12.2020 - Juhana Lähdesmäki

Palasin juuri kotiin ehkä tämän valtuustokauden tärkeimmästä kunnanvaltuuston kokouksesta.

Kyseessä oli 17 valtuutetun yhdessä vaatima ylimääräinen kunnanvaltuuston kokous, jossa aiheena olivat kuntalaisaloitteella esitetty 3km suojaetäisyys tuulivoimaloiden ja asuinrakennusten välille Ilmajoen kunnassa ja Tuulivoiman vaiheyleiskaava koko Ilmajoen kunnan alueelle.

Kuntalaisaloitteen oli allekirjoittanut laatijoiden Helena Rahkolan ja Jaana Koivuluoman lisäksi 1627 kuntalaista, lähes 18 % äänioikeutetuista kunnan asukkaista, joka lienee epävirallinen suomen ennätys.

Tuulivoima kaavan laadinnasta on päättänyt kunnanvaltuusto vuonna 2012. Osana kaavoitusta on jo aikaisemmin valmistunut Koskenkorvalle Santavuoren kaavoitus tuulivoima-alueeksi. Santavuoren 17 voimalaa ovat valmistuneet kesällä 2016. Suuri osa kuntalaisista järkyttyi huomatessaan vasta silloin, miten monsterimaisista laitoksista oikein onkaan kysymys.

Kuntalaisaloitteen jätti vuonna 2016 pöydälle Kunnanvaltuusto, silloisen puheenjohtaja Timo Kankaanpään esityksestä.

Tuulivoiman vaiheyleiskaavan jätti vuonna 2016 pöydälle Kunnanhallitus, silloisen puheenjohtaja Timo Tuomikosken esityksestä.

Molemmat asiat ovat odottaneet lähes koko valtuustokauden yli Valtioneuvoston lupaamia ja tilaamia terveysselvityksiä, jotka valmistuivat viime kesänä. Valitettavasti selvitykset eivät kuitenkaan tarjonneet mitään uutta tietoa tuulivoimaloiden kielteisistä terveysvaikutuksista, sillä tutkimus keskittyi vain siihen miten ihmisen keho reagoi infraäänten vaikutukseen. Tutkimuksessa koehenkilöitä altistettiin laboratorio olosuhteissa nauhoitetun infraäänen vaikutukselle 10 sekunnin jaksoissa. Jokainen voi tästä vetää omat johtopäätöksensä, oliko testimenetelmä oikea vai ei. Tuulivoimaloiden lähellä asuvat ihmiset kuitenkin altistuvat vaikutuksille usein vuorokauden ympäri kuukaudesta toiseen. Tutkimuksessa ei myöskään otettu lainkaan kantaa kuuluvan tuulivoimamelun, tärinän, merkityksellisen sykinnän eli amplitudimodulaation, eikä myöskään lapojen aiheuttaman välkevaikutuksen tai lentoestevalojen vilkkumisen terveysvaikutuksiin.

Kuten aikaisemmassa blogissani kirjoitin, tein viime Maanantaina 30.11.2020 Kunnanhallituksessa kolme muutettua päätösesitystä, jotka kaikki hyväksyttiin yllättävän suurella äänienemmistöllä. Täten ne toimivat pohjaesityksinä Kunnanvaltuustolle, poislukien WPD Finlandin esitys Oksivuoren tuulivoimahankkeen edistämisestä, jonka Kunnanhallitus esityksestäni hylkäsi, joten sitä ei esitetty lainkaan valtuustolle.

Tänään Maanantaina 7.12.2020 koitti sitten se suuri päivä, kun Ilmajoen Kunnanvaltuusto kokoontui päättämään niin kuntalaisaloitteen kuin kaavankin kohtalosta.

Käsittelyn alkaessa Kunnanhallituksen puheenjohtaja kyseenalaisti käsittelyjärjestyksen, vaatien että kaava tulee käsitellä ennen kuntalaisaloitetta. Näin sitten tehtiinkin.

Olin pyytänyt jo ennakolta kirjallisesti ensimmäiset puheenvuorot molempiin pykäliin, joten sain käyttää puheenvuoroni ensimmäisenä heti esittelyn jälkeen.

Puheenvuoroni kunnanvaltuustolle 64 §

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat, lehdistö ja yleisö.

Olemme tänään ison asian äärellä. On kulunut yli 8 vuotta siitä, kun valtuusto päätti laatia tuulivoiman vaiheyleiskaavan. Silloin ei useimmilla varmaankaan ollut täsmällistä tietoa, millaisista monsterimaisista rakennelmista oikein on kyse. Olen silloisilta valtuutetuilta kuullut, että esimerkiksi Santavuorelle suunniteltavista voimaloista oli kerrottu niiden tulevan Santavuoren taakse, niin että niitä ei edes näy.

Nyt tiedämme paremmin. Santavuoren 3,3 MW voimalat, joiden napakorkeus on 137m ja pyyhkäisykorkeus noin 200m näkyvät kymmenien kilometrien päähän. Kuuluvasta melusta on tuulen alapuolella raportoitu ainakin 6km etäisyydellä. Sykkivää infraäänipulssia on mitattu selkeänä esimerkiksi Huissilla noin 15 km etäisyydellä voimaloista, paljon kauempanakin tuulen suunnasta riippuen.

Kun tuulivoimaloiden koot ovat edelleen jatkaneet kasvuaan ja nyt suunnitelmissa on jo 10 mW tehoisia, 200m napakorkeuden ja 300m pyyhkäisykorkeuden voimaloita, on tietenkin selvää, että maisemahaitta, välke, melu, infraäänet ja terveysongelmat, nuo kaikki kielteiset vaikutukset koon kasvaessa moninkertaistuvat.

Edellisessä pykälässä käsittelimme suojaetäisyyttä voimaloiden ja asuinrakennusten välillä. Voimme todeta, että Ilmajoki on melko tiheään asuttu kunta ja se on mielestäni erittäin hyvä asia. Ilmajoella ei löydy niin suurta asumatonta aluetta, että sinne voisi turvallisesti, asukkaita häiritsemättä sijoittaa teollisuusluokan tuulivoimaloita. Ilmajoki on viime vuosina saanut nauttia vuosittain väestönkasvusta ja uskon että me kaikki haluamme säilyttää positiivisen muuttoliikkeen Ilmajoelle. Kunta on nyt ostanut merkittäviä maa-alueita Oksimäen alueelta ja on tehnyt kaavoituspäätöksen Saurunmäki-nimisestä uudesta asuinalueesta, joka sijaitsee vain muutamien kilometrien etäisyydellä Oksivuorelle suunnitellusta tuulivoimateollisuusalueesta. Enempää perustelematta on varmasti meille kaikille selvää, että tonttimyynti tuolla alueella ei tulisi onnistumaan, mikäli samaan aikaan viereen rakentuisi tuulivoimaa.

Kuntalaisaloitteen allekirjoittaneet 1627 kuntalaista ja Ei tuulivoimaa Ilmajoelle nettiadressin 783 allekirjoittajaa ovat selkeästi ilmaisseet kuntalaisten mielipiteen, jota meidän luottamushenkilöiden tulee kunniottaa.

Kannatan kunnanhallituksen pohjaesitystä, eli tuulivoiman vaiheyleiskaavan hylkäämistä kokonaisuudessaan.

Kiitos.

Puheenvuoroni jälkeen Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ahti Ranto käytti oman puheenvuoronsa, esittäen lopuksi kaavan hyväksymistä jatkovalmisteluun.

Kuultiin paljon puheenvuoroja, joista ilokseni erittäin suuri osa oli kaavan hylkäämisen kannalla. Pidin jonkun lyhyemmän puheenvuoron itsekin.

Viimein pääsimme äänestämään ja olen erittäin iloinen Ilmajoen asukkaiden puolesta, että kunnanvaltuusto äänin 32 - 2 päätti hylätä Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan kokonaan !

Seraavana pykälänä otettiin käsiteltäväksi Kuntalaisaloite 3km suojaetäisyydestä tuulivoimaloiden ja asuinrakennusten välille.

Ensimmäisen puheenvuoron käytti toinen aloitteen laatijoista, Helena Rahkola. Sain oman puheenvuoroni heti hänen jälkeensä, koska kuten kerroin, olin sen kirjallisesti pyytänyt ennakolta.

Puheeni Kunnanvaltuustolle 63 §

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat, lehdistö ja yleisö.

On hienoa, että tämä tärkeä kuntalaisaloite on nyt vihdoinkin kunnanvaltuuston päätettävänä.

Tahdon tässä vielä kiittää Helena Rahkolaa ja Jaana Koivuluomaa, jotka aloitteen ovat laatineet, kaikkia niitä jotka silloin vuonna 2016 vaivojaan säästämättä osallistuivat allekirjoitusten keräämiseen ja tietenkin kaikkia 1627 allekirjoittajaa. Aivan valtavan hieno suoritus, joka lienee edelleenkin epävirallinen suomen ennätys, lähes 18 % äänioikeutetuista kuntalaisista allekirjoitti aloitteen vain muutamassa viikossa. Tämän aloitteen arvoa vielä korostaa se, että kyse ei ollut netissä kerätyistä nimistä, vaan jokainen allekirjoitus on annettu paperilomakkeelle, joten niin kerääjät kuin allekirjoittajatkin ovat oikeasti nähneet allekirjoittamisen niin tärkeäksi, että sen eteen on haluttu nähdä vaivaa.

Kun näin suuri määrä kuntalaisia on tahtonsa ilmaissut, on meidän luottamushenkilöiden mielestäni kunnioitettava kuntalaisten tahtoa.

Koska tuulivoimaloiden teho, korkeus ja lapojen pituus ja sitä myötä melu- , terveys-, maisema- ja välkehaitat ovat tämän kuntalaisaloitteen laatimisen jälkeen edelleen voimakkaasti kasvaneet, olisi mielestäni täysin perusteltua säätää huomattavasti pidempikin, vähintään 5km suojaetäisyys voimaloiden ja asuinrakennusten välille. Esimerkiksi Evijärvellä on päätetty 4 km suojaetäisyydestä. En kuitenkaan sitä tässä esitä, koska haluan kunnioittaa aloitteen laatijoiden suurta työpanosta tässä asiassa.

Kannatan voimakkaasti kuntalaisaloitteen hyväksymistä.

Kiitos.

Tämän jälkeen Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ahti Ranto piti tunteikkaan puheenvuoronsa tuulivoiman puolesta ja lopuksi esitti, että kuntalaisaloite tulee hylätä.

Keskustelun aikana kuultiin taas monia puheenvuoroja, joissa hiukan sivuttiin puoluepolitiikkaakin, mutta lopuksi pääsimme taas äänestämään.

Äänestystulos ei ollut aivan samanlainen kuin edellisessä pykälässä, mutta äänten jakautuessa 30 - 5 kuntalaisaloitteen hyväksymisen puolesta, on tulos kuitenkin selkeä: Demokratia on puhunut ja kuntalaisten tahto on tapahtunut.

Tämä tuulivoima-taistelu on vaatinut niin meiltä luottamushenkilöiltä, kunnan viranhaltijoilta kun asiaan perehtyneiltä kuntalaisiltakin paljon voimavaroja. Nyt voimme kaikki huokaista helpotuksesta ja keskittyä muihin asioihin.

Toivon tämän Ilmajoella nyt tehdyn ratkaisun rohkaisemaan myös muita kuntia, kansalaisjärjestöjä, luottamushenkilöitä ja kuntalaisia nousemaan vastarintaan ylikansallisia tuulivoima-yhtiöitä vastaan ja osoittamaan tuuliovoimarakentamiseen alueita niin etäältä asutuksesta, että niistä ei varmasti ole häiriötä asukkaille.

Toivotan jokaiselle lukijalle hyvää joulun odotusta ja Jumalan siunausta tulevaan vuoteen.

PS. Minä olen jo joululahjani saanut, se oli tämä äänestystulos.

13 kommenttia . Avainsanat: #Tuulivoima , #tuulivoimakaava , #hylättiin , #Kunnanvaltuusto , #Kunnanhallitus , #suojaetäisyys , #päätösesitys , #puhe , #puhevaltuustolle , #äänin , #äänestystulos , #äänestys , #kannatettu ,