Blogi

Ehdolla eduskuntaan

Perjantai 16.12.2022 - Juhana Lähdesmäki

Yli vuosi on kulunut aikaa siitä, kun olen viimeksi blogia päivittänyt. Sosiaalisessa mediassa toki olen ollut aktiivisempi. Vuoteen on mahtunut monenlaista kiirettä ja tapahtumaa niin kuntapolitiikassa, aluevaaleissa, työelämässä kuin henkilökohtaisessakin elämässä. 

Olin ehdolla myös historian ensimmäisissä Aluevaaleissa, mutta mukavasta äänisaaliista huolimatta en tullut valituksi. Saimme kyllä kattavasti Kristillisdemokraattien muita ehdokkaita Aluehallinnon eri tehtäviin, siitä kiitos äänestäjillemme.

Nyt lähestymme kevään 2023 Eduskuntavaaleja ja on tullut aika paljastaa, että olen lupautunut Kansanedustaja-ehdokkaaksi. 

Kuten kaikki tiedämme, viimeisen nelivuotiskauden aikana Suomi ja koko maailma on kokenut varsin haastavia aikoja, kun ensin Korona-pandemia ja heti sen hiukan laannuttua Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on sekoittanut elämäämme monin tavoin. Sota osaltaan, mutta myös vihreään ideologiaan sitoutuneen hallituksemme energiapolitiikka on saanut aikaan polttoaineiden ja sähkön ennen näkemättömän korkeat hinnat, jotka nyt kurittavat niin tavallisia kansalaisia, kuin myös yrityksiä ja maatalousyrittäjiä. Valitettavasti nykyinen hallitus on osoittanut kyvyttömyytensä löytää tehokkaita ratkaisuja mihinkään yhteiskuntaamme koetteleviin ongelmiin, vaan kaikessa ratkaisuna on ollut ennestään pöhöttyneen byrokratian lisääminen erilaisin tukimuodoin, joiden rahoituksena on käytetty velkarahaa, jonka johdosta valtionvelka on kasvanut miljarditolkulla vuosittain. Seuraavalla hallituksella ja eduskunnalla onkin käsissään valtava urakka aloittaa valtiontalouden tervehdyttäminen ja velkaantumiskehityksen katkaiseminen. Nyt tarvitaan suoraselkäisiä ja tehtäviinsä sitoutuneita ministereitä ja kansanedustajia tekemään Suomelle suunnanmuutos, niin kuin kuuluu Kristillisdemokraattien vaali-slogan kevään Eduskuntavaaleissa.

Olen käytettävissänne tuohon tehtävään, päätöksen teet sinä, hyvä äänestäjä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskunta , #ehdolla , #ehdokas , #eduskuntavaaliehdokas , #juhana , #lähdesmäki , #juhanalähdesmäki , #kansanedustaja , #kansanedustajaehdokas , #vaalit , #eduskuntavaalit ,

Vaalit takana ja toiset meneillään

Lauantai 18.5.2019 - Juhana Lähdesmäki

Eduskuntavaalit ovat nyt takana ja itse olen tämän kuluneen kuukauden ajan purkanut vaalikampanjan aikana kertyneitä rästitöitä niin työpaikalla kuin kotonakin. Täytyy kylläkin todeta, että kotiaskareet ovat vieläkin hieman kesken, sillä enimmäkseen vähäinen vapaa-aika on kulunut vaalirääkistä toipumiseen.

Haluan nyt vielä tässäkin esittää nöyrimmät kiitokseni äänestäjilleni luottamuksestanne minua kohtaan !  Keräämäni 578 ääntä ympäri Vaasan vaalipiiriä oli ensikertaa eduskuntavaaleissa olleelle mukava äänimäärä ja erityisen iloinen olen siitä, että ääniä kertyi laajasti koko vaalipiirin alueelta.

Paljon on tullut seurattua hallitustunnusteluista ja hallitusneuvotteluista median kautta saatuja tietoja ja eri lobbareiden ohjeita hallitusneuvottelijoille. Täytyy rehellisesti tunnustaa, että pelottaa ihan oikeasti Suomen puolesta, mitä tuleva Rinteen hallitus tälle rakkaalle isänmaalle saa aikaan, mikäli hallitus tuolla kokoonpanolla saadaan muodostettua. Viikon kuluttua ehkä olemme viisaampia, syntyikö punavihreä hallitus vaiko ei.

Eurovaalien ennakkoäänestys on parasta aikaa käynnissä, kestäen vielä ensi tiistaihin saakka. Vaalihuumaa ei eurovaalien tiimoilta oikein näytä syntyneen ja tienvarsillakaan ei juuri mainoskylttejä ole näkynyt muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Euroopan parlamenttiin nyt valittavat Mepit ovat kuitenkin paljon vartijana, joten haluan nyt tässä omassa kirjoituksessani korostaa, että on erittäin tärkeää että äänestysaktiivisuus näissäkin vaaleissa olisi korkea ja että äänestäjät myös tarkkaan miettisivät mitä puoluetta ja ketä ehdokasta euroopan parlamenttiin äänestävät, sillä tulevalla viisivuotiskaudella tullaan määrittelemään mihin suuntaan euroopan yhteisö kehittyy.

Valitettavasti monelle suomalaiselle on jäänyt hyvin epäselväksi millaisia meihin vaikuttavia asioita euroopan parlamentissa käsitellään. Käsiteltävillä asioilla on kuitenkin erittäin suuria vaikutuksia niin maamme lainsäädäntöön kuin talouselämäänkin, joten ei ole lainkaan samantekevää millaisia ihmisiä meitä siellä edustaa.

Itse Kristillisdemokraattien kannattajana suosittelen tietenkin äänestämään Kristillisdemokraattien hyviä ehdokkaita kattavalta 20 ehdokkaan listalta. Kristillisdemokraatit vastustavat EU:n liittovaltiokehitystä ja ajavat ennen kaikkea Suomen etua niin, että maamme ei olisi vain maksajan roolissa vaan saisimme myös mahdollisimman paljon hyötyä yhteisön jäsenyydestä. Kristillisdemokraatit kuuluvat euroopan parlamentin suureen EPP ryhmään, jossa pystymme vaikuttamaan kristillisen arvopohjan säilyttämisen puolesta EU;n päätöksenteossa.

Muista käyttää äänesi !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #vaalit , #eduskunta , #ekvaalit , #ekvaalit2019 , #ekvaalit19 , #eduskuntavaalit , #eduskuntavaalit2019 , #eduskuntavaalit19 , #eurovaalit , #eurovaalit2019 ,

Lyhytnäköistä politiikkaa

Tiistai 9.4.2019 - Juhana Lähdesmäki

Tekniikanmaailma kirjoitti siitä, miten liikenteen Co2 päästöt ovat kääntyneet nousuun kun Diesel-autoja syrjivä politiikka onkin saanut ihmiset hankkimaan uusia bensiini-autoja sähköautojen sijaan.

Tässä nähdään malliesimerkki, mihin lyhytnäköisellä vihreää ideologiaa syleilevällä politiikalla ajaudutaan.

Koko Euroopassa lähdettiin hyvin nopealla aikataululla demonisoimaan dieselautoja saastuttavina mörköinä, jopa kieltämään dieselien käyttö joillain kaupunkialueiĺla. Perusteena lähinnä dieseleiden hiukkaspäästöt, jotka nykyteknologialla kuitenkin on jo leikattu olelattomiksi hiukkassuodattimilla ja jotka poistuisivat biodieselin käytöllä.

Korvaajaksi päätettiin sähköautot, joiden teknologinen kehitys ei kuitenkaan ollut, eikä ole vieläkään, sillä tasolla että niistä olisi dieselien korvaajaksi. Haasteena erityisesti akustojen paino, toimintamatkat, latauksen hitaus, akkukapasiteetin lasku talviolosuhteissa ja latausinfrastruktuurin kehittymättömyys. Ratkaisematta ovat myös taloyhtiöiden sähköverkkojen kapasiteettiongelmat sähköautojen mahdollisesti yleistyessä.

Näin onkin ajauduttu siihen, että kuluttajat ovatkin hankkineet entistä enemmän bensiinikäyttöisiä autoja "pahojen dieseleiden" korvaajiksi ja Co2 päästöt ovat kääntyneet kasvuun.

Mielestäni Suomen tulisi lyhyellä aikajänteellä panostaa vero-helpotuksin biodieselin käytön kasvattamiseen ja sen jakeluverkon vahvistamiseen. Sähköautojen hankintatuet jättäisin kokonaan pois ja antaisin markkinoiden hoitaa tulevaisuuden teknologiavalinnat.

.

https://tekniikanmaailma.fi/dieselautojen-alamaki-kaansi-e…/

1 kommentti . Avainsanat: #ilmasto , #päästöt , #sähköauto , #biodiesel , #mydiesel , #neste , #biokaasu , #auto , #ekvaalit , #vaalit , #eduskuntavaalit , #vaalit2019 , #ekvaalit2019 , #eduskuntavaalit2019 , #diesel , #co2 , #co2päästöt , #bensa , #bensiini , #bensaauto ,

Vastauksia MLL Ilmajoen osaston kysymyksiin

Tiistai 9.4.2019 - Juhana Lähdesmäki

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ilmajoen osasto esitti 3.4.2019 ilmestyneessä Ilmajoki-Lehdessä kysymyksiä ilmajokisille eduskuntavaaliehdokkaille. Tässä vastaukseni kysymyksiin.

Juhana Lähdesmäki vastaa MLL:n kysymyksiin

Vastaan lyhyesti MLL Ilmajoen osaston esittämiin kysymyksiin.

Lapsivaikutusten arviointi

Kansainväliseen Lapsen oikeuksien sopimukseen perustuva lapsivaikutusten arviointi tulee mielestäni ehdottomasti ottaa kiinteäksi osaksi päätöksentekoa, erityisesti kaikessa lainsäädäntötyössä silloin, kun käsittelyssä oleva laki millään tavalla voi olla vaikuttamassa lasten asemaan tai hyvinvointiin. Vaikka arviointi on määritelty lainsäädäntötyöhön kuuluvaksi, edelleen on vakavia puutteita sen noudattamisessa. On täysin käsittämätöntä, että esimerkiksi sukupuolineutraalia avioliittolakia säädettäessä lapsivaikutusten arviointi jätettiin kokonaan tekemättä. Kristillisdemokraatit on myös esittänyt, että myös kunnissa ja mahdollisesti tulevissa maakunnissa tehtäisiin lapsivaikutusten arvioinnit ainakin talousarvion käsittelyn yhteydessä. Lisäksi tulee siirtyä lapsibudjetointiin ja tehdä perhekeskuksista aidosti ja laajasti perheiden tarpeisiin vastaavia lähipalveluita. Päätöksenteossa tulee mielestäni aina ottaa huomioon kaikkein heikoimmassa ja puolustuskyvyttömimmässä asemassa olevat, eli lapset.

Lapsi-ja perhelähtöinen perhevapaauudistus

Mielestäni lasten hoidosta tulee perheen saada itse päättää. Perheiden valinnanmahdollisuuksia on lisättävä kehittämällä kotihoidontukea. Perheen ja työn tai opiskelun yhteensovittamista tulee helpottaa. Mielestäni vanhempainvapaan jakautumisesta tulee vanhempien itse saada päättää oman perheensä tilanteen mukaisesti. Näkisin myös, että olisi syytä siirtää vanhempainvapaasta työnantajalle syntyviä kustannuksia ainakin osittain yhteiskunnan maksettavaksi. Tällä olisi välittömiä vaikutuksia nuorten naisten työllistymismahdollisuuksille.

Lapsiperheiden riittävä ja joustava perusturva

Kristillisdemokraattien esittämään sosiaaliturvan uudistukseen, Kannustavaan Perusturvaan siirtyminen tekee työn vastaanottamisesta aina kannattavaa ja vähentää byrokratian tuomia ongelmia. Perheiden taloushuolia voidaan helpottaa korottamalla lapsilisiä ja opiskelijaperheiden vuositulorajoja. Esitämme myös tuhannen euron kertaluontoisen vauvarahan lisäämistä lapsilisään. Verotuksessa tulee ottaa käyttöön huoltaja- ja lapsivähennykset. Opiskelevien vanhempien huoltajakorotusta esitämme kaksinkertaistettavaksi 150 Euroon kuukaudessa. Asumistukijärjestelmä on uudistettava.

Turvallinen ja terveellinen koulu kaikille

Mielestäni kiusaamiseen on puututtava selkeästi nykyistä voimakkaammilla keinoilla. Itsekin koulukiusattuna osaan samaistua kiusattujen tuntoihin. Ei ole oikein, jos kiusattu joutuu vaihtamaan koulua. Perusopetuksessa tarvitaan pienempiä luokkakokoja. Tuntikehyksiä on kasvatettava niin, että opettajilla on mahdollisuuksia tuki- ja jakotunteihin tarpeen mukaan, tällä voidaan varmistaa että kukaan ei putoa oppimistahdista. Erityisoppilaille on löydyttävä riittävä tuki, erityisesti esi- ja perusopetuksessa, jolloin voidaan vielä selvitä kevyemmällä tuella, joka tulee myös yhteiskunnalle halvemmaksi. Myös toisen asteen opettajia on lisättävä ja opettajilla on oltava riittävästi aikaa, niin että opiskelu ei jää liiaksi itseopiskelun varaan. Lasten, nuorten ja heidän kanssaan työskentelevien tulee saada viettää päivänsä puhtaassa sisäilmassa. Kuntatalouden ahdingon tietäen, olen sitä mieltä, että valtion täytyy tulla kuntien avuksi rakennusten sisäilmaongelmien ratkaisuun liittyvissä investoinneissa.

Kansalaisyhteiskuntaa vahvistettava

Yleishyödyllisten yhteisöjen verovapautta tulee mielestäni jatkaa. Todella monet järjestöt ja yhdistykset tekevät korvaamatonta työtä yhteiskunnan eri sektoreilla. Tätä työtä ei mitenkään voida korvata valtion tai kuntien tekemillä toimilla, joten kolmatta sektoria kiistatta tarvitaan yhteiskunnassa. Kristillisdemokraatit saivat kuluneella hallituskaudella läpi rahankeräyslain uudistuksen, joka helpottaa huomattavasti yhdistysten varainkeruuta.

Juhana Lähdesmäki ( Kd. )

Toimitusjohtaja, kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen

eduskuntavaaliehdokas nro. 124

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #mll , #mannerheiminlastensuojeluliitto , #ekvaalit , #ekvaalit2019 , #vaalit , #vaalit2019 , #eduskuntavaalit , #eduskuntavaalit2019 , #lapset , #lapsenoikeudet , #perhe , #perheidenhyvinvointi , #lapsi , #kasvatus , #perhekeskus ,

Yrittämisen edellytyksiä parannettava

Maanantai 8.4.2019 - Juhana Lähdesmäki

Yrittäjävähennystä ei missään tapauksessa tule poistaa.

Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä piilee kaikkein suurin työllistämispotentiaali, joten nyt on kehitettävä malleja, joilla kannustetaan yksinyrittäjiä kasvattamaan yritystään, ensimmäisen ja toisen työntekijän palkkaamista tulee merkittävästi helpottaa ja yrittäjän riskiä työllistämisestä tulee madaltaa.

Osa-aika- ja kevyt-yrittäjyys tulee selkeästi määritellä ja aloittavalle yrittäjälle tulee myöntää helpotuksia byrokratiaan ja vrotukseen.

Yrittäjälle tulee taata samantasoinen sosiaaliturva kuin palkansaajalle, niin että yrittäjän epäonnistuessa hän ei putoa yhteiskunnan turvaverkosta.

Sukupolvenvaihdos-säännöksiä tulee vihdoinkin selkeyttää. Monet sukupolvenvaihdokset jäävät tekemättä ja elinkelpoisia yrityksiä lakkautetaa liian vaikeiden sukupolvenvaihdossäännösten vuoksi.

Yritys- ja maatilaomaisuuden perintöverosta tulee kokonaan tai ainakin osittain luopua. Nykyisellään jos omaisuus vaihtaa omistaa perinnön kautta, monien täysin kannattavieen, työllistävien ja elinkelpoisten yritysten ja maatilojen toiminta joudutaan lopettamaan ja omaisuus myymän perintöverojen maksamiseksi.

.

https://www.kdlehti.fi/…/peter-ostman-kritisoi-sdpn-aikeit…/

.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #yrittäjyys , #yrittäjä , #yrittäjävähennys , #pkyritys , #pienyrittäjä , #vaalit , #arvot , #perusarvot , #perintövero , #sukupolvenvaihdos , #työllisyys , #vaalit , #vaalit2019 , #ekvaalit , #ekvaalit2019 , #eduskuntavaalit , #eduskuntavaalit2019 ,

Ylen Ilmastopaneeli

Perjantai 5.4.2019 - Juhana Lähdesmäki

Katsoin eilen Ylen ilmasto-aiheisen vaalikeskustelun. Käsittämätöntä on se ennakkoasetelma, jolla aihetta lähestytään, ikään kuin Suomen Co2 päästöt olisivat se, joka nyt seuraavien kymmenen vuoden aikana tuhoaisivat maapallon.

Kirjoitin viime viikolla lyhyen blogi-tekstin ajatuksistani ilmastokeskustelusta: https://www.juhanalahdesmaki.com/blogi/2019/03/31/29594

Käsittämätöntä on mielestäni myös se asenteellisuus, jolla Ylen toimittajat suosivat puheenvuorojen jakamisessa Demarien, Vihreiden ja Vasemmistoliiton panelisteja. Tämä tuli räikeästi esiin myös puheenvuorojen pituuden rajoittamisessa, kun muiden puolueiden panelistien puheenvuoroja keskeytettiin.

Eija-Riitta Korhola kommentoi eilistä paneelikeskustelua tuoreessa blogissaan:

" Oli outoa kuulla eilen uudelleen ja uudelleen viittausta 1,5 asteen lämpenemiseen, ikään kuin Suomi voisi sen asian ratkaista. Me voimme tehdä vain oman osuutemme. " Tässä linkki blogiin: https://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2019/04/05/parivaljakko-sanna-marin-ja-emma-kari-ei-ela-suomessa/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #ilmasto , #päästöt , #ekvaalit2019 , #ekvaalit , #eduskuntavaalit , #eduskuntavaalit2019 , #vaalit , #vaalit2019 ,

Arvo-vaalit

Keskiviikko 27.3.2019 - Juhana Lähdesmäki

Julkaisen nyt blogissani mielipidekirjoituksen, jonka lyhyemmän version Ilmajoki-Lehti julkaisi numerossaan 27.03.2017                                                                                                                                              Arvo-vaalit

Näiden eduskuntavaalien on kerrottu ensin olevan "Ilmasto-vaalit", niiden on kerrottu olevan myös "Sote-vaalit" tai "Maahanmuutto-vaalit". Ja monia muita aiheita on esitetty vaalien pääteemaksi. Oman näkemykseni mukaan nyt ovat kuitenkin kysymyksessä ennen kaikkea Arvo-vaalit.

Viimeisten muutamien hallituskausien aikana Suomalaisen yhteiskunnan perusarvoja on monilta osin rapautettu enemmän kuin koko itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä yhteensä.

Mielestäni nyt on viimeinen hetki tehdä korjausliike perinteisten suomalaisten arvojen palauttamiseksi yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Nyt valittavat päättäjät ovat vedenjakajalla ratkaisemassa annetaanko arvojen rappioitumisen jatkua vai tehdäänkö nyt korjausliike, jolla hyvinvointiyhteiskuntamme, jota meitä edeltävät sukupolvet ovat jopa hengellään sodissa puolustaneet ja sotien jälkeisenä aikana otsa hiessä olleet rakentamassa, voidaan säilyttää hyvänä ja turvallisena yhteiskuntana jokaiselle suomalaiselle ja myös tänne muualta tulleelle, joka haluaa sitoutua yhteiskuntamme pelisääntöihin ja sen rakentamiseen ja ylläpitoon.

Tulevan nelivuotiskauden aikana tullaan päättämään sosiaaliturvan uudistuksesta, siitä miten terveyspalvelut tullaan jatkossa järjestämään ja siitä miten vanhuksille voidaan tarjota riittävät ja turvalliset hoivapalvelut. Työllisyyskysymykset ja se että työn vastaanottamisen täytyy aina olla houkuttelevampi vaihtoehto tukien varaan jäämiselle tulee myös ratkaista. Ratkaistavaksi tulee myös väistämättä turvapaikanhakujärjestelmään tarvittavat korjaukset. Näihin kysymyksiin Kristillisdemokraattien vaaliohjelmista löytyy erittäin hyvät, ihmisen arvoa kunnioittavat ehdotukset.

Tuleva eduskunta tulee myös päättämään ehdotetusta translain uudistuksesta. Uudistusta ei mielestäni voida missään tapauksessa hyväksyä ehdotetun kaltaisena, sillä siihen sisältyy vakavia uhkia lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Emme voi hyväksyä, että alaikäisille lapsille annettaisiin murrosikää estäviä hormonihoitoja tai kirurgisia sukupuolenvaihdos-operaatioita jopa vanhempien tahdon vastaisesti. Vastaavan lain seurauksena on esimerkiksi Britanniassa lapsia huostaanotettu, koska vanhemmat ovat vastustaneet sukupuolenvaihdoshoitoja. Mielestäni herkässä kehitysvaiheessa oleva alaikäinen nuori, jonka ei katsota olevan kyllin kypsä saamaan henkilöauton ajokorttia ja ostamaan tupakkaa tai alkoholia, ei missään tapauksessa ole kyllin kypsä päättämään peruuttamattomista kehoonsa kohdistuvista toimenpiteistä.

Suomessa käytössä oleva vaalijärjestelmä on jokaisen äänestäjän syytä pitää mielessä. Vaikka me jokainen ehdokas haluamme parhaamme mukaan tuoda esiin omia arvojamme ja mielipiteitämme, on kuitenkin syytä ymmärtää, että ennen kaikkea ehdokkaan edustaman puolueen arvomaailma ja sen ajamat asiat tulee pitää kirkkaana mielessä.

Miksi haluan tämän vaalitavan palauttaa mieliin, on se, että te äänestäjät huomioisitte sen, että mikäli oma ehdokkaanne ei tulisi valituksi, hänelle antamanne ääni kuitenkin hyödyttää hänen edustamaansa puoluetta. Tällä tarkoitan sitä, että jos oman ehdokkaanne mielipiteet poikkeavat hänen puolueensa tavoitteista, tulette äänenne antaessanne ensisijaisesti kannattaneeksi puolueen tavoitteita.

Mutta kuten jo mielipiteenäni kerroin, nyt ovat edessä Arvo-vaalit, joten on ensiarvoisen tärkeää demokratian toteutumisenkin kannalta ja suomalaisen kristillisiin perusarvoihin perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan selviytymisen kannalta että jokainen äänioikeutettu käyttää äänensä ! Todellisuus on, että äänestämättä jättäminen on sama kuin antaisi äänensä puolueelle, joka ajaa yhteiskuntaa omaa arvomaailmaa vastakkaiseen suuntaan!

Nyt siis jokainen äänioikeutettu suomalainen, käytä ääntäsi oikein !

Juhana Lähdesmäki (kd.)

Toimitusjohtaja

eduskuntavaaliehdokas

Ilmajoki

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #arvo-vaalit , #vaalit , #arvot , #perusarvot , #äänestäoikein , #käytäääntäsi , #translaki , #työllisyys , #turvapaikanhaku ,

Vaaliteemoja eduskuntavaaleissa 2019

Lauantai 23.3.2019 - Juhana Lähdesmäki

Tahdon olla rakentamassa Suomea, joka on turvallinen jokaiselle.

Muista numero 124 

Tässä nostan esiin muutamia tärkeitä teemoja, joihin kevään vaaleissa valittava eduskunta joutuu ottamaan kantaa ja joihin haluan olla vaikuttamassa.

- Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus lähipalveluina. Sosiaaliturvaa on uudistettava ja virtaviivaistettava, hyvä vaihtoehto on ns. Universal Credit -malliin pohjautuva Kristillisdemokraattien esittämä Kannustava Perusturva -malli, jossa olisi nykyisten sirpalemaisten tukien sijaan yksi yleistuki. 

- Työllistämisen esteitä ja kannustinloukkuja on poistettava. Työn vastaanottamisen on aina oltava houkuttelevampi vaihtoehto kuin tukien varaan jääminen.

- Vanhuksille on taattava hyvä ja arvokas hoito, palveluasuntoja on oltava tarjolla riittävästi ja hoitajamitoitus on perustuttava hoidontarpeen kartoittamiseen. Ei eutanasialle, laadukkaan saattohoidon saatavuus on varmistettava jokaiselle sen tarpeessa olevalle.

- Lapsille on varmistettava turvallinen ja terveellinen kouluympäristö. Valtiontukijärjestelmään on palautettava tuki koulujen ja päiväkotien rakentamiseen ja kunnostuksiin. On tuettava lasten luonnollista kehitystä omanlaisikseen tytöiksi ja pojiksi. On estettävä kyseenalaisten ideologioiden julistaminen oppilaille vierailijoiden tai opettajien toimesta. Lapselle on taattava oikeus tuntea biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan jos se suinkin on mahdollista. Perheiden ja avioliittojen tukemiseksi on kehitettävä lisää tukitoimia.

- Translakia ei tule muuttaa nyt esitetyn mukaisesti. Alaikäisille ei missään tapauksessa tule sallia murrosikää estävien hormonihoitojen aloittamista tai sukupuolenvaihdokseen tähtäävien kirurgisten operaatioden suorittamista. Alaikäisille nuorille ei sallita tupakan tai alkoholin ostoa, eikä henkilöauton ajokorttia, joten missään tapauksessa alaikäinen ei ole henkisesti kypsä päättämään koko loppuelämäänsä vaikuttavista peruuttamattomista operaatioista. Myöskin translakiin kirjatun sterilisaatio vaatimuksen poistaminen laista on täysin absurdi ehdotus. Jos biologinen nainen haluaa muuttaa sukupuolensa mieheksi, miksi hänen täytyisi voida sen jälkeen synnyttää.

- Sanan- ja uskonnonvapaus ovat oleellinen osa länsimaista yhteiskuntaa ja niiden loukkaamista en voi hyväksyä. Erityisesti sananvapauden loukkauksiin tulee puuttua nykyistä herkemmin.

- Emme voi hyväksyä vuoden 2015 kaltaista turvapaikanhakijoiden vyöryä. EU:n ulkorajojen täytyy pitää. Emme voi sallia euroopassa vaeltavan valtavat määrät ihmisiä, joista ei tiedetä keitä he ovat ja miksi he ovat tulleet. Pakolaiskeskukset tulee perustaa kohdealueiden lähelle, missä apua voidaan antaa huomattavasti pienemmin kustannuksin kuin Suomessa. Voimme ottaa vastaan rajoitetun määrän jo turvapaikka-statuksen saaneita, lähinnä naisia ja lapsia, joista tiedämme keitä he ovat ja tunnemme heidän turvapaikkatarpeensa. Itse asettaisin etusijalle kristityt, jotka ovat kriisimaissa eniten vainottu ryhmä ja jotka lisäksi integroituvat keskimääräistä paremmin länsimaiseen yhteiskuntaan. Dublinin sopimusta täytyy jatkossa noudattaa, eli turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä turvallisesta maasta jonne henkilö saapuu.

- Kehitysavun määrää nostettava, mutta apu on suunnattava luotettavien kolmannen sektorin toimijoiden kautta avun perille menon varmistamiseksi. Apua ei tule maksaa suoraan kohdemaiden viranomaisille, sillä usein kehitysapurahat päätyvät silloin asevarusteluun tai korruption ylläpitoon.

- Valtion velkaantumiskierre on saatava katkaistua. Säästöjä on etsittävä ennenkaikkea byrokratian purkamisen kautta. 

- Yritysten toimintaedellytysten turvaaminen. Sukupolvenvaihdossäännöksiä on helpotettava huomattavasti. Yrittäjän sosiaaliturvaa on parannettava. Yrittäjän puolison työttömyysturva on varmistettava. Yrittämisestä on tehtävä houkutteleva vaihtoehto palkkatyölle ja mikro- sekä osa-aika yrittämiselle on tehtävä selkeämmät pelisäännöt.

- Kokonaisveroastetta on vähitellen saatava laskettua

- Turvallinen ja terveellinen asuinympäristö. Asukkaiden hyvinvointi on otettava huomioon kaikessa ympäristöön, kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvässä lainsäädännössä. Tuulivoimaloille säädettävä minimietäisyydet asuntoihin. Rakennusmääräyksiä ja valvonta ohjeita korjattava niin, että nykyisen kaltaisia rakennusten sisäilmaongelmia voidaan vähentää.

- Maaseudun elinvoimaisuuden varmistaminen. Maanviljelijöiden toimintaedellytykset on turvattava. Liikenneväylien kunnossapitoon koko maassa on osoitettava suurempi osa budjettivaroista. Myös alempien tieluokkien kuntoa on kohennettava.

Edellä luettelin hyvin pintapuolisesti teemoja, joihin haluan vaikuttamistyössäni keskittyä. Jos haluat tietää enemmän mielipiteistäni, voit kysyä niitä joko julkisesti näillä sivuilla tai viestillä tai sähköpostitse. Pyrin vastaamaan yhteydenottoihin käytettävissä olevan ajan mukaan.
 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #vaalit , #eduskunta , #maahanmuutto , #sosiaaliturva , #yrittäjyys , #työ , #liikenne , #vanhukset , #lapset , #turvallisuus , #terveys , #tuulivoima , #asumisterveys , #ideologia , #translaki , #sukupuolenvaihdos , #sukupuolenkorjaus , #lapset ,