Blogi

Oppimistulokset heikkenevät, mikä avuksi ?

Share |

Torstai 23.3.2023 - Juhana Lähdesmäki


Suomi on tullut tunnetuksi koulutuksen mallimaana, mutta nyt oppimistulokset ovat rajusti pudonneet jo pidemmän aikaa. Mikä avuksi ?
Ongelma on todella laaja, eikä varmasti löydy vain yhtä ratkaisua.
Inkluusion suhteen pitää mielestäni ottaa askel takaisinpäin. Eli pienluokat takaisin. Se, että kaikki oppilaat ovat samassa luokassa, aiheuttaa kaikille osapuolille haasteita.
1) Ne heikommin pärjäävät oppilaat, jotka tarvitsisivat oppimiseen erityistä tukea tai rauhallisempaa oppimisympäristöä, turhautuvat kun eivät sitä saa ja turhautuminen saa aikaan häiriökäyttäytymistä. Jos he saisivat pienluokassa tarvitsemaansa tukea mahdollisesti vain joihinkin aineisiin ja ehkä lyhyenkin aikaa, he voisivat sen jälkeen integroitua takaisin normaaliluokkaan.
2) Ne huippuoppilaat, jotka kaipaisivat enemmän haastetta, turhautuvat, kun opettajan aika ei riitä antamaan heille heidän tarvitsemaansa lisäoppia. Myös nämä oppilaat saattavat purkaa turhautumistaan häiriköimällä.
3) Se suuri massa hyviä keskitason oppilaita kärsii myös opetuksen puutteesta, kun opettajan ja avustajien aika menee enemmän tukea tarvitsevien tukemiseen tai järjestyshäiriöiden taltuttamiseen.
4) Opettajat ja avustajat turhautuvat ja väsyvät, kun he eivät voi keskittyä perustehtäväänsä opettamiseen.
Mielestäni edellä luettelemiini ongelmiin ratkaisuna voisi olla pienluokkien ottaminen uudelleen käyttöön.
Opetussuunnitelma-uudistuksia on tullut aivan liian tiuhaan, monet opettajat ovat sitä mieltä, että nyt olisi niidenkin suhteen annettava heille työrauha.
Koulutuksen rahoitus tulee yhä enemmän erilaisista hankkeista, joita valtio tarjoaa kunnille. Hankkeiden hakeminen ja käynnistäminen vaatii henkilöresursseja ja myös kunnan omavastuuosuutta kustannuksista, mutta vaikuttavuudesta ja hankkeilla saavutetuista tuloksista ei koskaan kuulla selkeitä raportteja. Usein hankkeeseen palkattu työvoima jatkaa kunnsn palveluksessa hankkee jälkeenkin ja näin julkisyhteisöjen henkilöstökulut koko ajan kasvavat voimakkaasti.
Kolutuksen rahoitusmallia tulee rajusti yksinkertaistaa, hankkeita vähentää ja taata työrauha henkilöstölle.
Tässä muutamia korjausehdotuksia.

Avainsanat: #inkluusio , #tasapäistäminen , #oppimistulokset , #pienluokka , #erityinentuki , #turhautuminen , #häiriökäyttäytyminen , #häirikkö , #oppiminen , #oppimistulokset , #pisa , #pisatutkimus ,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini