Blogi

Ilmajoen kunnan lausunto Ooperin tuulivoima-alueen YVA-selostukseen

Share |

Perjantai 7.2.2025 - Juhana Lähdesmäki


Kunnanhallituksen jäsenenä minulla on ollut mahdollisuus osallistua kunnan lausuntojen antamiseen. Tämän kunnanhallituksen Joulukuussa 2024 antaman lausunnon laadimme yhteistyössä kunnanjohtajan kanssa.

______________________________________________________________________

Ilmajoen kunnan lausunto YVA-lausunnosta Ooperi Oy:n suunnittelemasta Ooperin tuulivoimapuistosta Seinäjoen kaupungin Ooperin kylän itäpuoliselle alueelle.

Ympäristövaikutuksien arviointiselostus eli YVA-selostus on nähtävillä 9.10.-5.12.2024 ja siitä on pyydetty kirjallisia mielipiteitä ja lausuntoja toimittamalla ne 5.12.2024 mennessä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle.

YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimivan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä arviointiselostuksesta annetaan kahden kuukauden kuluessa lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä

Hankkeen kuvaus

Ilmatar Ooperi Oy suunnittelee Ooperin tuulivoimapuistoa Seinäjoen kaupungin Ooperin kylän itäpuoliselle alueelle. Hankealue sijaitsee Seinäjoen kaupungin länsiosassa. Se rajautuu Ilmajoen kuntarajaan etelässä ja myös Isonkyrön kunnanraja sijaitsee alueen läheisyydessä. Hankealueen rajalta etäisyys Seinäjoen keskustaan kaakossa on noin 19 km, Isonkyrön keskustaan pohjoisessa noin 15 km ja Ilmajoen keskustaan etelässä noin 11 km. Hankealueelle suunnitellaan enintään 24 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on enintään 10 MW. Suunniteltujen voimaloiden napakorkeus on enintään 225 metriä, roottorin halkaisija enintään 250 metriä ja voimaloiden pyyhkäisykorkeus enintään 350 metriä.

Ilmajoen kunta on antanut lausunnon 2022 tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta ja toistaa tässä yhteydessä hyvin samankaltaisen viestin.

Hankkeen vaikutukset

Kunta on vastustanut alueelleen tai sen välittömään läheisyyteen sijoitettavia tuulivoimaloita 3 km etäisyydellä kuntarajasta. Tuulivoimaloiden asettaminen hanke-alueen eteläosiin turmelee alueen luonto- ja kulttuuriarvoja. Uusien voimaloiden maisemavaikutukset ja vaikutukset asumiseen sekä hankealueen ja kuntarajan läheiseen ekologiseen yhteyteen ja muuhun luonnontilan tulee ottaa huomioon kuntarajan molemmin puolin. Osittain Ilmajoen ja osittain Seinäjoen puolelle kuntarajaa sijoittuva Kylkisalonneva on Ilmajoen ainoa pääosin luonnontilainen suoalue, jonka käytön turvatuotantoon Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 14. elokuuta 2019 antamallaan päätöksellä on kieltänyt. Luonnollisen vesitalouden lisäksi Kylkisalonnevalla tavataan myös useita uhanalaisia suotyyppejä sekä uhanalaisia lintu- ja perhoslajeja. Osa suohon rajautuvista metsistä on luonnonsuojelualueita.

Ilmajoen kunta vastustaa tuulivoimaloiden ja voimalinjojen sijoittamista Kylkisalonnevalle tai sen läheisyyteen. Kyrönjokilaakson ja Orisbergin kulttuurimaiseman sekä Ilmajoen Alajoen lakeusmaiseman valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden maisemakuvan säilyttämiseksi Ooperin tuulivoima-aluetta ei tule toteuttaa lainkaan. Maakuntakaavan tuulivoiman sijoittelun lähtökohtana on valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden ja valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen erityisarvojen turvaaminen. Näihin seikkoihin perustuen tulisi ottaa yhä huomioon vaihtoehto vaikutuksiltaan parhaimpana, jossa hanketta ei toteuteta lainkaan. Mikäli hanke kuitenkin Ilmajoen kunnan vastustuksesta huolimatta toteutetaan, on edellä mainittujen seikkojen vuoksi välttämätöntä, että voimaloiden korkeutta rajoitetaan merkittävästi suunniteltua 225 metriä korkeutta matalammaksi, napakorkeudeksi maksimissaan 100 metriä, sillä Ilmajoen Santavuoren tuulivoimaloiden napakorkeuden ollessa 137 metriä, vertaamalla niihin voidaan hyvin havaita voimaloiden maisemavaikutukset avoimessa maastossa. Korkeat voimalat tuhoaisivat toteutuessaan pysyvästi Kyrönjokilaakson ja Orisbergin kulttuurimaiseman sekä Ilmajoen Alajoen lakeusmaiseman valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden maisemakuvan. Kunta vastustaa alueelleen sijoitettavia uusia voimajohtoreittejä. Erityisesti suunnitellut uudet voimajohtoreitit pirstovat kansallisesti arvokasta ja ainutlaatuista peltomaisemaa, haittaavat peltojen ja metsien luonnontilaa, elinkeinonharjoittamista (maa- ja metsätalous) sekä heikentävät tuulivoimaloista saatavien kansallisten hiilineutraalisuustavoitteiden toteutumista merkittävästi, poistettavan kasvillisuuden sekä uusien johtoalueiden jättämän pysyvän huoltotarpeen johdosta. Kunnan alueella on käytettävä vapaasti seisovia haruksettomia peltopylväitä ja johdot tulee sijoittaa kulkemaan samalla tasolla / korkeudella kuin olemassa olevat johdot. (eritasojohdotus). Ilmajoen kunta toteaa, että uudet johtoreitit, sekä SVE A ja SVE B tuottavat merkittäviä haittavaikutuksia kunnan alueelle sekä valtakunnallisiin tavoitteisiin nähden, joten kunta vastustaa näiden vaihtoehtojen toteuttamista. Tästä syystä kunta edellyttää, että sähkönsiirto sijoitetaan olemassa oleville reiteille ja pohjoisimmalle esitetylle reittivaihtoehdolle SVE C, edellä mainituin tavoin.

Tehdystä YVA-selostuksesta voidaan lukea, että Ilmajoen kunnan, luonnonsuojelujärjestöjen ja Ilmajoen kuntalaisten mielipiteet on jätetty käytännössä huomioimatta Ooperin tuulivoimakaavassa. Lausunnot ja mielipiteet on jätetty huomioimatta ensin Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton toimesta maakuntakaavassa ja sen sallimana Seinäjoen kaupungin toimesta Ooperin tuulivoimakaavassa.

Pieniä muutoksia on tosin tehty Seinäjoen kaupungin toimesta voimalasijoitteluihin, mutta niillä ei ole käytännön merkitystä, koska Lauttajärventien eteläpuolelle on edelleen jäämässä neljä tuulivoimalaa Ilmajoen rajan ja tärkeiden viimeisten luontoalueiden välittömään läheisyyteen.

Ilmajoen kunta vaatii, että kunnan antamat lausunnot huomioidaan ja niitä noudatetaan YVA-selostuksessa ja Ooperin osayleiskaavassa. Ilmajoen kunta huomauttaa, että YVA-selostuksessa on virheellisesti mainittu Oksivuoren merkityn maakuntakaavassa

tuulivoimarakentamiselle soveltuvaksi alueeksi. Uudessa maakuntakaavassa Oksivuoren tuulivoimamerkintä on Ilmajoen kunnan vaatimuksesta poistettu. Tämä tulee huomioida myös Ooperin tuulivoimahankkeen YVA-selostuksessa ja Seinäjoen kaupungin Ooperin osayleiskaavaa laadittaessa.

Ilmajoen kunta edellyttää lisäksi, että mikäli hanke toteutetaan, sille on haettava ympäristölupa.

Voimalan osien kuljetukset

Suuren huolen aiheuttaa tieto, joka ilmenee YVA-selostuksesta on se, että Ilmatar aikoo kuljettaa Ooperin alueen tuulivoimalat osineen 3-tieltä Ilmajoen metsien ja suojellun Visaharjun läpi. Visaharju on luonnonsuojelualueena rauhoitettu Vaasan lääninhallituksen päätöksellä 127A-437 maaliskuun 3. päivänä vuonna 1993. Rauhoituspäätöksessä esitetään ja vahvistetaan rauhoitussäännökset. Jäljennös rauhoituspäätöksestä lausunnon liitteenä.

Tämä tarkoittaisi reitin varrelle mittavia metsänhakkuita ja teiden leventämistä – tätä ei voida hyväksyä. Tuulivoimapuistolle ei ole tehty omaa kuljetusreittiselvitystä. YVA-selostus esittää, että kuljetusreittien viimeinen osuus eli noin 10 km valtatie 3:ta hankealueelle ei ole erikoiskuljetusreittiä. Alustavan tarkastelun perusteella tieosuus vaatisi paikoittain tien ja reitin leventämistä. Huomattava määrä puustoa olisi kaadettava tien reunoilta. Lisäksi tieuran välittömässä läheisyydessä on useampia rakennuksia. Tämän mahdollisen reitin käytön estää suojellun Visaharjun läpi kulkeminen. Rauhoituspäätöksessä sallitaan tien kunnostaminen ja vain nykyiselle paikalleen. Alueella on kielletty mm. teiden ja polkujen rakentaminen ja kaikenlainen toiminta, joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden ja eläimistön säilymiseen.

Visaharju eli Ollinharju eli Lampisharju on kapea harjumuodostuma ja pohjavesialue Ilmajoen ja Seinäjoen (entisen Ylistaron) rajalla. Visaharjulla on kaksi luonnonsuojelualuetta. Kapean Visaharjun päältä on jo pitkään kulkenut tie. Se tunnetaan nykyään Visaharjuntienä, ja se alkaa Huissinkylästä Ilomäen koulun läheltä. Varsinainen Visaharju kulkee kaakkois-luoteissuuntaan, ja se yhtyy Visaharjuntiehen vasta, kun tietä on ensin ajanut noin 1,5 kilometriä koilliseen. Visaharjun pohjavesialueeseen kuuluvia katkonaisia harjupätkiä on myös siitä kaakkoon pellon keskellä. Kun Visaharjun päältä on ajanut noin kilometrin verran, näkyy tien vasemmalla puolella Lampisjärvi eli Ollinjärvi. Soranottoalueita ja pohjavesilammikoita on siellä täällä Visaharjuntien molemmilla puolilla, mutta Lampisjärven jälkeiset 600 metriä ovat luonnonsuojelualuetta ilman sorakuoppia. Seinäjoen puolella tien nimeksi muuttuu Huissintie, ja pian sen jälkeen harju päättyy.

Tuulivoimaloiden osien kuljetus tulee suunnitella ja toteuttaa päästöjen ja haitallisten luontovaikutuksien minimoimiseksi lyhintä reittiä Vaasan satamasta Seinäjoen Ylistaron kautta Seinäjoen Ooperin hankealueen pohjoisosaan.

Ilmajoen kunta edelleen esittää ja vaatii:

- Ilmajoen kunta ei tule hyväksymään tuulivoimaloiden osien kuljetuksia alueellaan Visaharjuntien kautta suojellun Visaharjun-läpi.

- Ilmajoen kunta vastustaa alueelleen tai sen välittömään läheisyyteen sijoitettavia tuulivoimaloita lähempänä kuin 3 km:n etäisyydellä kuntarajasta

- Kunta vastustaa alueelleen sijoitettavia uusia voimajohtoreittejä. Erityisesti suunnitellut uudet voimajohtoreitit pirstovat kansallisesti arvokasta ja ainutlaatuista peltomaisemaa, haittaavat peltojen ja metsien luonnontilaa, elinkeinonharjoittamista (maa- ja metsätalous) sekä heikentävät tuulivoimaloista saatavien kansallisten hiilineutraalisuustavoitteiden toteutumista merkittävästi, poistettavan kasvillisuuden sekä uusien johtoalueiden jättämän pysyvän huoltotarpeen johdosta. Ilmajoen kunta edellyttää, että vaikutusten arvioinnissa on kriittisesti selvitettävä edellä mainittujen kohteiden haittavaikutukset ja keskityttävä siihen, että sähkönsiirto sijoitetaan olemassa oleville reiteille ja pohjoisimmalle esitetylle reittivaihtoehdolle SVE C.

- Ilmajoen kunta edellyttää että Ooperin tuulivoimahankkeelle vaaditaan haettavaksi ympäristölupa.

Avainsanat: #visaharju #kunnanhallitus #ilmajoki #ilmajoenkunta #ooperi #YVA #ympäristövaikutustenarviointi #tuulivoima #tuulivoimapuisto #voimalinja #voimajohto #Seinäjoki #seinäjoenkaupunki #huissi #huissinkylä #visaharjuntie #kylkisalo #kylkisalonneva


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini